12 miljoonan punnan valioliigakärki ei ole tehnyt maalia vuoteen – manageri: ”Hän on loistava viimeistelijä”
Kuva: Getty Images
Kärkipelaaja Saido Berahino siirtyi Stokeen vuosi sitten 12 miljoonalla punnalla, mutta hän ei ole tehnyt seuran väreissä vielä ainuttakaan maalia.
Berahino, 24, oli aivan surkea edellisessä pelaamassaan ottelussa Coventrya vastaan, mutta manageri Paul Lambert ei kuitenkaan ole vielä luopunut toivosta entisen West Bromwichin miehen suhteen.
– Hän oli viime lauantaina joukkueessa, mutta ei päässyt vaihtopenkille, Lambert toteaa.
– Mielestäni hän on loistava viimeistelijä, todella, mielestäni hänen viimeistelynsä tulee luonnostaan. Hänellä on hieman töitä tehtävänä tietyillä osa-alueilla, mutta harjoittelun ja viimeistelyn puolesta hän on loistava, hän jatkaa.
– Voimme valita vain 18 kaveria, ja meidän on saatava tasapaino kohdalleen. Hän ei ole pelannut vähään aikaan, joten hänen on päästävä vauhtiin. Voin sanoa heistä, että jokainen on harjoitellut erinomaisesti.
Lambertin mukaan Berahino alkaa taas tehdä maaleja – siitä ei ole epäilystäkään.
– Hän ei ole pelannut pitkään aikaan, ja kun kaikki menee tällä hetkellä joukkuetta vastaan, hetki on vaikea.
Lähde: Stoke Sentinel
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Arsenal saa huokaista helpotuksesta – luottopelaajan vamma ei ole vakava