Entisen valioliigapelaajan ura päättyi 31-vuotiaana – seisoi viimeisessä ottelussaan kentällä kuin patsas
Kuva: Getty Images
Entinen Leicesterin kärkipelaaja Matty Fryatt päätti viime viikolla uransa vain 31 vuoden iässä. Viimeiseksi seuraksi jäi Nottingham.
Fryatt sanoo nyt Leicester Mercuryn haastattelussa, että uran päättyminen oli helpotus. Hän ei pelannut otteluakaan kahden viimeisen kauden aikana akillesjännevamman takia.
Fryatt yritti kaikkensa päästäkseen kuntoon. Hän kävi kolmessa leikkauksessa ja monessa muussa toimenpiteessä – tuloksetta.
– Menin harjoituksiin maanantaina enkä pystynyt juoksemaan. Yritin selviytyä sen kanssa kolmen tai neljän kuukauden ajan. Vasta sitten sanoin, että tämä riittää, koska en pystynyt tekemään mitään kentällä, Fryatt kertoo.
– Taistelin kivun kanssa, ja viimeisessä virallisessa ottelussani seisoin vain kuin patsas. Päätin levätä kaksi kuukautta ja luulin, että olisin sitten OK. Toukokuussa yritin uudestaan, ja se oli jopa pahempi. En kyennyt edes hölkkäämään.
Aikanaan Valioliigaa Hullin paidassa pelannut Fryatt oli jo jonkin aikaa pohtinut lopettamista. Vaakakupissa ei ollut kahta tasavahvaa vaihtoehtoa.
– Kun on pelaamatta tuon ajanjakson, tottuu siihen, ettei pelaa. Ei minulla ollut päätöstä tehtävänä. Tiesin, etten pystyisi jatkamaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”