Liverpoolin Mohamed Salah teki Portoa vastaan keskiviikkona 30. osumansa nykyiselle seuralleen. Hän tarvitsi kyseisen maalirajan saavuttamiseen vain 36 ottelua.

Egyptiläinen laitahyökkääjä kuitenkin varoittaa, ettei hän aio tyytyä tähän, vaan haluaa kehittyä lisää ja parantaa otteitaan entisestään.

– On upeaa tehdä 30 maalia Liverpoolin kaltaisella seuralle ensimmäisellä kaudella. Se on valtava saavutus ja olen todella onnellinen siitä, Salah kertoi Liverpoolin verkkosivuilla.

– Minun tulee kuitenkin jatkaa ja pyrkiä tekemään vielä monta maalia lisää. Yritän aina parantaa ja pyrin siihen joka päivä. Jokainen päivä arvioin itseäni ja pyrin kehittymään.

– Olen sataprosenttisen varma, että lisää on tulossa.

Hyvät otteet ovat herättäneet luonnollisesti myös siirtohuhuja, mutta Salah kertoi viihtyvänsä Anfieldilla.

– Olen tällä hetkellä todella onnellinen. Tunnen oloni hyväksi ja se on kaikista tärkeintä.