Mitä tapahtui Englannin kuumimmalle hyökkääjälle? – tänään täyteen kaksi vuotta viime maalista
Kuva: Getty Images
Kun valioliigakautta 2014-15 oli takana seitsemän kierrosta, kokosimme sivustollemme alkukauden tähdistökentällisen (katso TÄSTÄ). Hyökkäykseen oli valittu tulikuuma englantilaiskärki Saido Berahino, joka oli tehnyt West Bromwichille jo viisi sarjamaalia.
Odotukset Berahinoa kohtaan olivat Englannissa suuret. Hän oli tehnyt kymmenessä ottelussaan Englannin alle 21-vuotiaiden kanssa 11 maalia ja Roy Hodgson harkitsi nuorukaisen valitsemista EM-kisamiehistöönsä.
Tuon jälkeen Berahinon uralla on ehtinyt tapahtua paljon: syyte rattijuopumuksesta, ongelmia painon kanssa, siirto Stokeen, huumekohu ja maine ongelmapelaajana.
Otsikot Berahinosta ovat olleet huomattavasti negatiivisempia kuin kaudella 2014-15 ja kentän ulkopuolisten asioiden lisäksi ongelmana on lupaavan maalintekijän täysin kadonnut maalivainu.
Tiistaina 27. helmikuuta tuli täyteen kaksi vuotta siitä, kun Berahino on edellisen kerran onnistunut tekemään maalin kilpailullisessa aikuisten ottelussa. Optan tilastojen mukaan kuivan kauden aikana hän on pelannut 42 ottelussa yhteensä 2324 minuuttia. Laukauksia tilille on kertynyt 55, joista 20 on mennyt maalia kohti. Kaiken kruunaa se, että hyökkääjä on päässyt kolmesti yrittämään surullisen putkensa katkaisemista rangaistuspotkusta, mutta tulosta ei ole tullut edes niistä.
0 - Today is two years to the day that Saido Berahino last scored in a senior competitive fixture (Feb 27th 2016). Since then, he has:
- Played 42 games & 2324 minutes
- Attempted 55 shots, with 20 on target
- Missed three penalties
Woe.
- Played 42 games & 2324 minutes
- Attempted 55 shots, with 20 on target
- Missed three penalties
Woe.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
