Sky: Englannin talvitauosta lisää tietoja – Valioliiga tyytyväinen sopimukseen
Kuva: Getty Images
Englannista kajahti aiemmin tänään historiallisia uutisia. Kerroimme, että osapuolet ovat päässeet periaatesopuun talvitauon järjestämisestä (lue tästä).
Nyt asiasta on saatu hieman lisätietoja. Sky Sports kertoo, että Valioliiga on tyytyväinen sopimukseen, joka astuisi voimaan ensimmäisen kerran kaudella 2019-20. Ei ihme, sillä sarjan ei tarvitse luopua viikonloppupeleistä. Tauko järjestetään porrastetusti niin, että yhtenä viikonloppuna pelataan puolet kierroksen otteluista ja seuraavana viikonloppuna loput. Näin ollen jokaiselle seuralle tarjotaan 13 päivän yhtäjaksoinen vapaa.
Mestaruussarjaa, Ykkösliigaa, Kakkosliigaa ja Liigacupia hallinnoiva EFL ei aio omissa sarjoissaan lähteä mukaan talvitaukoon. Syy on se, että 24 joukkueen sarjoissa tarvitaan 46 pelipäivää jokaiselle joukkueelle. Viikonloppuja ei yksinkertaisesti ole vapautettavissa.
Lopullinen sopu riippuu nyt aika pitkälti FA:sta, joka joutuisi tekemään suurimman myönnytyksen. FA Cupin viides kierros kun siirtyisi kokonaisuudessaan viikonlopulta viikolle, ja viidennen kierroksen osalta uusintaotteluita ei pelattaisi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut