Manchester City rökitti sunnuntaisessa Liigacupin loppuottelussa Arsenalin maalein 3-0 ja sai juhlia kauden ensimmäistä mestaruuttaan. Arsenalin manageri Arsène Wenger joutui pelin jälkeen jälleen rajun kritiikin kohteeksi, ja monien Gunners-fanien kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Samat joukkueet kohtaavat torstai-iltana uudestaan, tällä kertaa Valioliigan rästiottelussa Arsenalin kotikentällä. Wenger puolestaan sai ottelun alla tukea kenties hieman yllättävältäkin taholta, Cityä valmentavalta Pep Guardiolalta. – Tuen aina kollegoitani, sillä meistä tuntuu aina samalta voittojen ja tappioiden hetkellä, Guardiola sanoi lehdistötilaisuudessa Sky Sportsin mukaan. – Me hyväksymme fanien mielipiteet ja tunnemme olomme yksinäiseksi. Uskokaa minua. Olo on todella yksinäinen, sillä hartioilla ovat valtavat paineet. – Ymmärrän Wengeriä täysin. Haluaisin kertoa hänelle, että olen hänen tukenaan ja hänen kanssaan samalla puolella. Siksi en ymmärrä sitä, kun jotkut managerit kritisoivat toisia. – Se, mitä Wengerille tapahtui finaalitappion jälkeen, voi tapahtua minulle tulevaisuudessa. Me voitimme, joten minä olen hyvä. Arséne Wenger ei voittanut, joten hän ei ole hyvä, katalaaniluotsi yksinkertaistaa.

LUE MYÖS: