Leicester City ja Chelsea kohtaavat toisensa sunnuntaisessa FA Cupin puolivälieräottelussa.

Leicesterin King Power Stadiumilla pelattavassa ottelussa taistellaan paikasta FA Cupin välieriin, joten molemmilla joukkueilla on paljon pelissä. Merkittäväksi ottelusta kotijoukkue Leicester Cityn kannalta tekee sen, että seuran viimeisin välieräpaikka FA Cupissa ulottuu niinkin kauas kuin vuoteen 1982 ja edellisen kerran se on ollut finaalissa vuonna 1969. Joten nälkää varmasti joukkueessa on tässä kisassa menestymiseen.

Manageri Antonio Conten luotsaaman Chelsen urhoollinen esitys keskiviikkoisessa Mestarien liigan neljännesvälieräottelussa FC Barcelonaa vastaan ei tuottanut toivottua tulosta ja ’The Blues’ joutuikin tappio taskussaan palaamaan takaisin Lontooseen.

Claude Puelin manageroima Leicester saanee tämän hetken tietojen mukaan lähes täysin terveen joukkueen käyttöönsä, ainoastaan Daniel Amarteyn oletetaan jättävän ottelu väliin reisivamman takia. Leicester Cityn miehistö suuntasi viime viikonloppuisen West Bromwich vierasvoiton jälkeen keskittymään sunnuntaiseen kamppailuun Etelä-Espanjaan ja Marbellan lämpöön.

– Antonio Conte on puolestaan saanut viime päivät kohottaa miehistönsä mielialoja ja itseluottamusta keskiviikkoisen ottelun jäljiltä, joten mielenkiinnolla voimmekin odottaa kuinka iskuvoimainen Chelsea sunnuntaina viheriölle astelee. Odotettavissa on myös muutoksia aloittavaan kokoonpanoon. Thibaut Courtois’n uskotaan tekevän tilaa Willy Caballerolle tolppien välissä.

– Myös keskiviikon Mestarien liigan ottelussa vaihtopenkin puolella aloittaneet Álvaro Moratan, Pedron, Gary Cahillin, Davide Zappacostan ja Danny Drinkwaterin uskotaan olevan vahvoilla manageri Conten suunnitelmissa, ennakoi komean jalkapallouran tehnyt Pekka Lagerblom.

Chelsea joutuu tulemaan toimeen ilman David Luizia, jonka nilkkavamma pitää miehen sivussa kentiltä ainakin pari viikkoa vielä. Ross Barkleyn paluu takareisivamman jäljiltä ottanee vielä hieman kauemmin.

Leicester ja Chelsea kohtaavat sunnuntaina klo 18.30. Ottelu on nähtävissä suorana osoitteessa viaplay.fi. Ottelun parhaat palat ovat nähtävissä osoitteesta viasport.fi.