Mesut Özil loisti Arsenalin orkesterinjohtajana – selkeä voitto TsSKAsta Emiratesilla
Kuva: Getty Images
Arsenal kohtasi Eurooppa-liigan puolivälierässä kokeneella avauksella peliin lähteneen Moskovan TsSKAn kotikentällään Emiratesilla.
Isännät puhkoivat venälaisten puolustuksen kolmen minuutin pelin jälkeen todella näyttävästi, akselin Aaron Ramsey – Mesut Özil – Henrikh Mkhitarjan toimesta. Armenialaisen veto painui kuitenkin vasemmalta sivuverkkoon. Kuuden minuutin kohdalla se sai pallon yhtä komean syöttökombinaation jälkeen jo maaliin – tilanne kuitenkin paitsio.
Yhdeksännellä minuutilla syntyi hyväksytty avausosuma, Ramseyn toimesta. Viimeisen syötön jälleen yhdessä näyttävässä kombinaatiossa antoi Héctor Bellerín.
Ottelu ei kuitenkaan ehtinyt täyteen varttiin, ennen kuin TsSKA tuli tasoihin. Laurent Koscielny ajoi hyökkääjän selkään boksin rajamailla, vapaapotkun upotti komella yläkulmavedolla Aleksandr Golovin. Ottelu joka alkoi Arsenalin täydellisellä hallinnalla, olikin nyt tilanteessa, johon sitä ehdottomasti ei olisi saanut päästää.
23. minuutilla Alexandre Lacazette ampui Gunnersin taas johtoon – rangaistuspotkusta. Vieraitten puolustukselle alusta saakka täysin pitelemätön Özil kaadettiin, mutta erotuomari Pavel Královec ei alkuun reagoinut tilanteeseen. Mitä ilmeisimmin pääoikeudenjakaja sai tulkintaansa apua päätytuomarilta. Hyvä niin, sillä hidastusten perusteella rankkarin viheltämättä jättäminen olisi ollut selkeä virhe.
Viisi minuuttia edellisestä, tilanne 3-1. Nopeat syötöt, Ramsey täysin vapaaksi maalin edustalla, taidokas nosto yli Igor Akifejevin. Todella kauniin pelin päätteeksi ansaittu kahden maalin johto.
35. minuutti, toinen osuma myös Lacazettelle. Granit Xhaka vapautti Özilin laidalla, tämä löysi ranskalaisen vapaana maalin edestä.
Avausjaksolla Arsenalin keskikenttä pyöritti syöttöpeliä niin mallikkaasti, että johto olisi voinut olla vielä tätäkin suurempi. TsSKA yritti pysyä mukana nopeilla hyökkäyksillä, mutta lähes jokaisesta sellaisesta isännät saivat vaarallisen vastaiskun aikaan.
4 - Mesut Özil has assisted four goals in his last three Europa League appearances for Arsenal (two at AC Milan and two this evening). Gifted.
Eurooppa-liiga torstaina 5. huhtikuuta
Arsenal-TsSKA Moskova 4-1 (4-1) 1-0 Aaron Ramsey (9.) 1-1 Aleksandr Golovin (15.) 2-1 Alexandre Lacazette rp. (23.) 3-1 Aaron Ramsey (28.) 4-1 Alexandre Lacazette (35.) Atlético Madrid-Sporting Lissabon 2-0 (2-0) 1-0 Koke (1.) 2-0 Antoine Griezmann (40.) Lazio-RB Salzburg 4-2 (1-1) 1-0 Senad Lulić (8.) 1-1 Valon Berisha (30.) 2-1 Marco Parolo (49.) 2-2 Takumi Minamino (71.) 3-2 Felipe Anderson (74.) 4-2 Ciro Immobile (77.) RB Leipzig-Marseille 1-0 (1-0) 1-0 Timo Werner (45+1)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella


