Harry Kane pettyi Jamie Vardyn ja Mo Salahin reaktioihin – ”Ei hän osannut odottaa tällaista”

Valioliiga ilmoitti hiljattain merkanneensa viikonlopun Tottenhamin ja Stoken välisen ottelun voittomaalin Harry Kanen nimiin.
Kane kertoi osuneensa palloon tilanteessa, vaikka sitä onkin äärimmäisen vaikea todistaa hidastuksienkin kautta. Joka tapauksessa kyseessä on hyvin pienoinen kontakti, jos ollenkaan.
Kyseisen osuman myötä Kane nosti maalimääränsä Valioliigassa jo 25 täysosumaan.
Mohamed Salah ja Jamie Vardy kummastelivat julkisesti Valioliigan päätöstä merkata yhtäkkiä osuma Kanen nimiin.
Tottenhamin päävalmentajan Mauricio Pochettinon mukaan Kane ei katsonut hyvällä kaksikon viestejä sosiaalisessa mediassa.
– Hän ei kuvitellut, että tästä tilanteesta syntyisi vielä tällainen soppa. Harry ei osannut odottaa tällaista, koska hän oli niin varma, että oli osunut palloon. Mielestäni on normaalia, että hän on pettynyt Salahin ja Vardyn viesteihin, koska hänelläkin on kaikki tilit sosiaalisessa mediassa, argentiinalainen totesi.
– Harry tulee kuitenkin joka tapauksessa oppimaan tästä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”