Marseille pelaa Eurooppa-liigan finaalissa tänään – mukana parikin Valioliigasta varsin tuttua nimeä
Kuva: Getty Images
Olympique Marseille kohtaa tänään Eurooppa-liigan loppuottelussa Atlético Madridin. Valioliigajoukkueista Arsenal oli lähellä yltää finaaliin, mutta kärsi välierässä lopulta tappion mardidilaisjoukkueelle. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kentällä nähtäisi englantilaista futista viime kausina seuranneille tuttuja nimiä.
Dimitri Payet teki West Hamin paidassa kovaa jälkeä reilut puolitoista vuotta kestäneen visiittinsä aikana. Irons-kannattajien sydämiin itsensä ensimmäisellä Englannin kaudellaan pelannut keskikenttämies muuttui kuitenkin lopulta suosikista inhokiksi, ja palasi Marseilleen tammikuussa 2017. Maaleja vaparispesialistille kertyi Valioliigassa lopulta yhteensä 11, syöttöjä 19.
Tämän kauden Ligue 1:ssa Payet on pelannut 31 ottelussa, tehnyt niissä kuusi maalia, ja antanut 14 syöttöä. Peli-ilo on siis löytynyt uudelleen. Myös nyt päättyvällä varsinaisella Eurooppa-liigakaudella tehomerkintöjä tilillä 10.
Toinenkaan Marseille-paidassa tänään nähtävä pelaaja, Florian Thauvin ei lopulta jäänyt menestystarinaksi Valioliigassa. Kaudella 2015-2016 pelejä kertyi Newcastlen paidassa kaikki kilpailut mukaan lukien vain 16, maaleja yksi, syöttöjä 2. Tämä kausi kotiseurassa on ollut kuin toiselta planeetalta; Ligue 1 -saldo näyttää maalien osalta lukemaa 22. Ennen viimeistä kierrosta tämä oikeuttaa sarjan maalipörssissä sijalle 2., mikä on kohtalainen saavutus – takana on muun muassa sellaisia nimiä kuin Neymar, Nabil Fekir, Falcao, Mario Balotelli…
Eurooppa-liigan finaali alkaa keskiviikona kello 21.45 Suomen aikaa. Ottelua voi seurata suorana Jim-kanavalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Fulham oli valmis maksamaan lähes 40 miljoonaa euroa hyökkääjästä – siirto kariutui loppuhetkillä
- GdS: Hyökkääjä haluaa jättää Tottenhamin
- ESPN: Sunderland-puolustaja ei siirrykään Liverpooliin
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan