TOP 5: Valioliigakauden parhaat keskikentän keskustassa – mestarijoukkueen ylivoimaa

Valioliigakausi päättyi viikko sitten sunnuntaina. Kausi alusta alkaen Manchester Cityn hurmosta ja taivaansiniset pääsi juhlimaan mestaruutta jo ajoissa huhtikuussa.
Listasimme parhaat keskikentän keskustan pelaajat. Citizensin dominointi näkyy vahvasti arviossamme.
5. Pascal Gross, Brighton
Gross oli Brightonin kaltaiselle nousijaseuralle todellinen profiilihankinta. Ingolstadtista hankittu saksalainen maksoi Lokeille vaivaiset kolme miljoonaa euroa.
Grossista kasvoi nopeasti Brightonin keskikentän johtohahmoja. Pilkkahintaan irronnut pelaaja toi vaaran tunteen erikoistilanteissa ja johti kapellimestarina valioliigatulokkaan hyökkäyspeliä.
Gross esitteli myös viimeistelytaitoaan iskemällä 38 otteluun seitsemän maalia. Maalisyöttöjäkin kertyi vahvat kahdeksan kappaletta.

4. David Silva, Manchester City
Silvasta riittää 32 vuoden iässäkin iloa Citylle. Monikäyttöinen espanjalainen muodosti Kevin De Bruynen kanssa keskikentällä kaksikon, jolta ei luovuutta puuttunut.
Viekkaan Silvan syöttötarkkuus oli Valioliigassa jopa 88,9 prosenttinen ja maalisyöttöjä kertyi jopa 11 kappaletta. Pelintekijävelho pystyi ratkaisemaan myös itse tehtyään yhdeksän osumaa.
Silvan pelit jäivät Valioliigassa vain 29:ään. City-pelaaja joutui useaan otteeseen vierailemaan kotimaassaan sairaan poikansa luona. Espanjalaisen peliesityksissä taso silti piti.

3. Christian Eriksen, Tottenham
Eriksen oli Harry Kanen ohella Tottenhamin päättyneen kauden tärkeimpiä hahmoja. Tanskalainen syöttökone operoi laajalla rintamalla aina keskikentän pohjalta laiturin rooliin ja kymppipaikalle.
Eriksenin monipuolisuus näkyi myös tehoissa. Maaleja ja maalisyöttöjä syntyi molempia 37 peliin 10 kappaletta.
Dele Allin otteiden kärsittyä epätasaisuudesta, Eriksenin panos joukkueelle kasvoi entisestään ja tanskalainen täytti paikkansa paremmin kuin hyvin.

2. Fernandinho, Manchester City
Fernandinho jää usein Silvan ja De Bruynen kaltaisten nimien varjoon. Kokeneen brassin tekemä työmäärä oli kuitenkin tänäkin vuonna iso apu Citylle.
Fernandinho tunnetaan yleisesti puolustavampana rikkovan roolin duunarina, mutta apuja löytyy myös pallolliseen peliin. Brasilian maajoukkuemiehen syötöt osuivat päättyneellä kaudella 90,1 prosenttisesti omille ja maalisyöttöjä oli kolme kappaletta.
Fernandinhon työmoraali tasapainottaa muuten hyökkäävää keskikenttää ja ansaitsee kaiken arvostuksen.

1. Kevin De Bruyne, Manchester City

De Bruyne oli Cityn vahvan kauden selkäranka ja monen asiantuntijan papereissa haastoi myös kauden parhaan pelaajan palkintotaistelussa Liverpoolin Mohamed Salah’n. Ilman egyptiläisen käsittämätöntä kautta Citizensin keskikentän johtohahmo olisi pystin varmasti myös mukaansa napannut.
[readmore from=kauden-parhaat-2018]
Vaikka De Bruyne pelasi eniten pelejä, miehen esityksissä se ei näkynyt. Tehoissa 16 maalisyöttöä oli Valioliigan suurin määrä ja omia osumiakin syntyi kiitettävät kahdeksan kappaletta.
Vaikka tehot olivat kerrassaan loistavat, De Bruyne tekee paljon muutakin. Luo maalipaikkoja, auttaa puolustusta, tekee haastoja ja rytmittää syötöillään peliä.
De Bruyne on liki täydellinen paketti, josta City saa jatkosopimuksen myötä nauttia vielä monet kaudet.
Kaikki kauden parhaat löydät kootusti täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa