João Mário ei halua palata Italiaan – West Hamin aikeista ei vielä selvyyttä
Kuva: Getty Images
Inter Milanista kevätakauden mittaiselle lainalle West Hamiin siirtynyt João Mário kertoo Gazetta dello Sportille, ettei halua takaisin Serie A:han.
– En palaa Interiin, sillä totuus on, etten pidä Serie A:sta.
Vielä ei ole tiedossa, onko West Ham kiinnostunut tekemään portugalilaisen kanssa sopimuksen, mutta vaikka tämän hetkinen kontrahti edellyttää tämän palaavan kesäkuun lopussa, ei jatko Milanossa ole tämän suunnitelmissa. Sopimus seuran kanssa on voimassa vuoteen 2021 saakka.
– Se on kokemus, joka on jo ohi. En ole vihainen, vaan käytän hyväkseni puolentoista vuoden jakson Interissä. Minussa ei vain löydy enää tarvittavaa kipinää Nerazzurrin kanssa pelaamiseen.
Vuonna 2016 Interissä oli tuulista, ja Mário sanoo sen vaikuttaneen itseensä vahvasti.
– Oli omistajan muutoksia, ja tilanne penkin päässä oli todella epävakaa. Roberto Mancini, Frank De Boer ja Stefano Pioli vaihtoivat paikkoja. Kaaos oli melkoinen.
Varmuutta tulevasta ei siis ole, mutta pelaaja toivoo sellaisen löytyvän pian.
– Toivon että löydämme ratkaisun nopeasti, kenties jo ennen MM-kisojen päätöstä. Haluan vain olla rehellinen itselleni, ja ymmärtää milloin on tiettyjen asioiden päättymisen aika. Interin kohdalla se on nyt. Valioliiga on mielessäni ensimmäisellä sijalla, sen jälkeen ehkä Espanjan pääsarja.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen