Marco Silva haluaa palauttaa vakauden Evertoniin: ”Meidän on katsottava peiliin”
Kuva: Getty Images
Evertonin managerina eilen ensimmäisen lehdistötilaisuutensa pitänyt Marco Silva sanoo sekä seuran, että hänen itsensä tarvitsevan nyt ennen kaikkea vakautta. Portugalilainen kertoo haluavansa sitoutua pitkällä tähtäimellä.
– Kun valmistauduin tähän tilaisuuteen, mietin nimenomaan pysyvyyden käsitettä, ja odotin kysymyksiä siitä. Vakaus on se, mitä tämä seura tarvitsee, ja se on myös se, mitä itse olen etsimässä. On helppoa nähdä, että Everton on menestynyt paremmin silloin, kun asiat ovat olleet tukevalla pohjalla.
Kysymykseen, voivatko muut seurat tulla häiritsemään nyt alkamassa olevaa projektia, 40-vuotiaalla oli selkeä vastaus.
– Ei. Se on vastaukseni kannattajille. Urani alusta alkaen pysyvyys on ollut ajatuksissani etusijalla. Minä tarvitsen sitä, Evertonin omistajat ja puheenjohtaja tarvitsevat sitä.
Silva on jo kolmas ”pysyvä” manageri, jota Evertonin pääomistaja Farhad Moshiri on ollut nimittämässä kahden vuoden aikana. Nyt managerin kanssa yhtä aikaa julkistettiin uutena urheilutoimen johtajana hollantilainen Marcel Brands.
Uusi päävalmentaja etsii luonnollisesti vahvistuksia joukkueeseensa, mutta sanoo että uudistumisen on alettava sisältä käsin.
– Ennen kuin tähyilemme kuuden kärjessä viihtyviä seuroja, meidän on katsottava peiliin. Kannattajiemme on helpompaa hengittää nähdessään, että olemme sitoutuneita, kunnianhimoisia ja liikenteessä oikealla asenteella. Se on tärkeää tilanteessa, jossa meillä ei ole samanlaisia taloudellisia resursseja kuin vahvimmilla seuroilla.
Wayne Rooneyn todennäköiseen siirtoon Evertonista Silva sanoo olevansa kykenemätön vaikuttamaan.
– Se on hänen päätöksensä, joka on tapahtunut ennen minun tuloani. Totta kai keskustelen hänen kanssaan ennen kuin lopullinen ratkaisu tapahtuu.
Myös Brands kommentoi tilannetta.
– Kun tulin tänne, asiat D.C. Unitedin kanssa olivat jo pitkällä. Keskustelen hänen kanssaan vielä, mutta ymmärrän, että hän haluaa ottaa vielä yhden askeleen pelaajaurallaan, MLS-siirron myötä. Se, mitä voin hänelle sanoa on, että ovi paluulle pelivuosien jälkeen on Evertonissa avoinna.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Telegraph: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn maalivahdista
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”