José Mourinho povaa Englannin nuorelle ryhmälle valoisaa tulevaisuutta – antaisi valmentajan jatkaa vielä pitkään

Manchester Unitedin päävalmentaja José Mourinho vakuutti, että vaikka Englanti joutuu tyytymään loppuottelun sijaan pronssiotteluun, on maan nuorella joukkueella edessään valoisa tulevaisuus.
– Englannilla on syy itkuun, sillä he pääsivät niin lähelle [loppuottelupaikkaa], mutta heillä on myös syitä olla optimistisia, Mourinho kertoi RT:lle.
– Joukkue paransi selvästi maan edellisistä yrityksistä. Kyseessä on myös nuori joukkue, joista suurin osa tulee pelaamaan myös seuraavissa MM-kisoissa ja silloin he ovat kokeneempia myös seurajoukkuetasolla.
Mourinho antoi myös kehut Englannin valmennuskaksikolle Gareth Southgatelle ja Steve Hollandille.
– Jos minä olisin FA:n johdossa, ei olisi epäselvyyttä siitä, tulisiko Southgate ja Holland pitämään työpaikkansa. Antaisin heille mahdollisuuden viedä joukkueen tuleviin EM-kisoihin ja seuraaviin MM-kisoihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin