Mesut Özilille sataa kovaa kritiikkiä – ”Hän on pelannut pa*kasti vuosien ajan”
Kuva: Getty Images
Saksassa käynnistyi melkoinen härdelli, kun Arsenalin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Mesut Özil ilmoitti sunnuntaina lopettavansa maajoukkueuransa. Özil sai kovaa kritiikkiä Bayern Münchenin puheenjohtaja Uli Hoenessilta.
Özil kertoi sunnuntaina päätöksestään pitkässä avoimessa kirjessään, lue lisää tästä. Özil antoi kovaa palautetta myös Saksan palloliiton suuntaan. Koko kohu käynnistyi siitä, kun Özil esiintyi valokuvassa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin kanssa. Sen jälkeen Saksa jäi MM-kisoissa alkulohkoon eikä Özilin esitykset olleet parhaimmasta päästä.
Bayernin puheenjohtaja Hoeness ei säästellyt kritisoidessaan Arsenalin tähtipelaajaa, joka teki viime kaudella jatkosopimuksen seuransa kanssa.
– Hän on pelannut paskasti vuosia. Hän voitti edellisen kaksinkamppailun ennen vuoden 2014 MM-kisoja. Nyt hän ja hänen surkeat otteet piileskelevät tämän valokuvan (Erdoğanin kanssa) takana, Hoeness tulitti Sport Bildille.
– Aina kun pelasimme Arsenalia vastaan, pelasimme hänen kauttaan, koska tiesimme sen olevan heidän heikko kohtansa.
Hoenessin mukaan Özilillä ei olisi pitänyt olla mitään asiaa Saksan maajoukkueeseen enää pitkään aikaan.
– Hänen 35 miljoonaa seuraajaa (sosiaalisessa mediassa), heitä ei ole olemassa oikeassa maailmassa – ovat vakuuttuneita hänen pelaamisestaan, kun hän saa aikaiseksi puolen vaihdon.
– Kehitys maassamme on katastrofaalista. Pitäisi palata siihen, mistä kaikessa on oikeasti kysymys: urheilusta. Ja urheilullisesta näkökulmasta Özilillä ei ole ollut mitään asiaa maajoukkueeseen vuosiin, Hoeness tylytti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan