Liverpool-lupaus siirtymässä Norjan kentille miljoonien siirtosummalla
Kuva: Getty Images
Sky Sports kertoo, että Norjan suurseura Rosenborg on päässyt Liverpoolin kanssa sopimukseen espanjalaisen Pedro Chirivellan hankinnasta. Siirtosummaksi media ehdottaa reilua 3,9 miljoonaa euroa (3,5 miljoonaa puntaa) – eli pohjoismaalaisittain varsin muhkeaa siirtokorvausta. Liverpoolin kerrotaan hyväksyneen tarjouksen jo.
21-vuotias Chirivella siirtyi Liverpooliin jo vuonna 2013, ollessaan vasta 16-vuotias. Sitä ennen hän oli pelannut Valencian akatemiassa.
Kaikkiaan hän on pelannut viiden kauden aikana Liverpoolin edustusjoukkueessa kuitenkin ainoastaan viisi kilpailullista ottelua. Kun harjoituspelitkin lasketaan lukuun, teki Chirivella debyyttinsä ykkösjoukkueessa kesällä 2015 treeniottelussa HJK:ta vastaan.
Kaikki viisi virallista ottelua tulivat Chirivellan vyölle kaudella 2015-2016. Otteluista kolme oli cup-otteluita, yksi Eurooppa-liigan peli ja yksi valioliigaottelu. Viimeiset kaksi kautta puolustavana keskikenttäpelaajana pelaava Chirivella on viettänyt lainalla Hollannissa – ensin Go Ahead Eaglesissa ja sitten viime kaudella Willem II:ssa.
Chirivella on ollut Liverpoolin ykkösjoukkueen matkassa harjoituspelikiertueella Yhdysvalloissa ja hän pelasikin viikonloppuna 4-1 -murskavoitossa Manchester Unitedista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Fantasy Premier League: GW 28 – katso parhaat puolustajat peliviikkoon 31 asti
- West Hamilla vain yksi tavoite loppukaudella: ”Suurin motivaatiomme”
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Sport: Chelsea-hyökkääjän siirtopyyntöväitteet eivät pidä paikkaansa
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus