The Times: Maajoukkuemaalivahdit liikenteessä – yksi todelliseen alehintaan

Englannin entinen maajoukkemaalivahti Joe Hart haluaa pysyvän siirron pois Manchester Citystä.
West Ham -lainan päätyttyä Pep Guardiolan ryhmässä pre-seasonilla otteistaan kehuja kerännyt 31-vuotias on siirron vauhdittamiseksi saamassa seuralta alennetun hintalapun, kertoo The Times.
Hartin hinnaksi oltiin määritelty viisi miljoonaa puntaa, eli hieman alle kuusi miljoonaa euroa. Cityn ymmärretään nyt olevan tinkimässä myös tästä, saadakseen veskarille uuden työsuhteen. Kokenut torjuja on myös antanut ymmärtää, että kuluttaa mieluummin viimeisen sopimusvuotensa pois, kuin siirtyy sen ajaksi jälleen lainalle.
Kiinnostusta on esittänyt ainakin Fenerbache, ja Cityn sanotaan olevan valmis päästämään Hart lähtemään jopa ilmaisella siirrolla.
City-vahtia maajoukkuepuolella huomattavasti kokemattomampi, kuusi maaottelua pelannut Fraser Forster on toinen siirtoa havitteleva maalivahti. Southamptonin torjujahierarkiassa alas pudonnut entinen tähti on mahdollisesti siirtymässä Burnleyn veräjälle, mikäli Nick Popen olkapäävamma estää tämän pelaamisen pitkään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Rúben Amorim suorasanainen Man Unitedin erikoisesta kaudesta: ”Me voimme olla huonoin euroturnauksen voittanut joukkue”
- Rúben Amorim kommentoi Bruno Fernandesin siirtohuhuja: ”Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Toimittaja: Atlético pääsi Tottenham-topparin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta