Tottenham avasi valioliigakautensa voitolla – Newcastle todella epäonninen
Kuva: Getty Images
Tottenham avasi valioliigakauden omalta osaltaan voitolla. Päivän ensimmäisessä ottelussa kaatui Newcastle maalein 2-1.
Ottelun kaikki kolme maalia syntyivät puskemalla. Kaikki maalit myös syntyivät ensimmäisen 18 minuutin aikana. Tottenhamin osumista vastasivat Jan Vertonghen ja Dele Alli. Newcastlen ainokaisen viimeisteli Joselu. Newcastle osui ottelussa myös kahdesti maalipuihin.
Ottelu alkoi hyvin vauhdikkaasti. Tottenham pääsi ensimmäiseen hyvään hyökkäykseensä kuuden minuutin pelin kohdalla. Newcastlen syöttövirhe vapautti Lucas Mouran etenemään, mutta laukaus ennättiin blokkaamaan.
Pari minuuttia myöhemmin Spurs siirtyi johtoon hieman erikoisella osumalla.Vertonghen jatkoi päällään Davinson Sánchezin puskun kohti maalia. Peliväline osui ylärimaan ja kimposi maalivahti Martin Dubravkan kautta ulos maalista. Erotuomari Martin Atkinson sai tiedon, että pallo oli ylittänyt maaliviivan, joten osuma hyväksyttiin.
Vain pari minuuttia edellisestä, ja peli oli taas tasan. Matt Ritchien nappikeskitys tavoitti Joselun, jonka pusku painui vastustamattomasti Spurs-maaliin.
149 - There were just 149 seconds between Spurs opening the scoring and Newcastle drawing level through Joselu. Action.
Valioliiga 11.8.
Newcastle-Tottenham 1-2 (1-2) 0-1 Jan Vertonghen (8.) 1-1 Joselu (11.) 1-2 Dele Alli (18.) Bournemouth-Cardiff klo 17 Fulham-Crystal Palace klo 17 Huddersfield-Chelsea klo 17 Watford-Brighton klo 17 Wolves-Everton klo 19.30LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
