Liverpoolin entisen topparin Stéphane Henchozin mielestä Arsenalin keskikenttäpelaajaa Granit Xhakaa ei voi valita Sveitsin maajoukkueen kapteeniksi.

Xhaka, 25, aiheutti kohun kesän MM-lopputurnauksessa muodostettuaan maalituuletuksen yhteydessä käsillään kaksipäisen kotkan – Albanian kansallissymbolin. Sveitsissä syntyneen pelaajan vanhemmat ovat Kosovon albaaneja.

– Mielestäni kapteenin pitää edustaa sveitsiläisten joukkuetta ja Sveitsiä. Xhaka ei tee niin, Sami Hyypiän entinen topparipari Henchoz sanoo Blickille.

– Se olisi todellinen ongelma. (Yann) Sommerin, (Stephan) Lichtsteinerin tai (Fabian) Schärin kaltaiset pelaajat, jotka edustavat perinteistä Sveitsiä, voisivat tuntea olonsa ulkopuolisiksi – samoin fanit, jotka eivät välttämättä pystyisi samaistumaan joukkueeseen.

Henchoz arvioi, että kansallislaulun laulamatta jättäminen kielii siitä, ettei pelaaja ole täysin sitoutunut yhteisten tavoitteiden eteen. Hänen mukaansa osa pelaajista voi olla maajoukkueessa ainoastaan saadakseen paremman sopimuksen seurassaan tai ansaitakseen siirron suurempiin ympyröihin.

– Kansallishymniä ei ole pakko huutaa eteläamerikkalaisten tai italialaisten tavoin, mutta noissa joukkueissa näen, että he todella pelaavat oman maansa puolesta.

Lähde: Goal