Liverpoolin uudelle heittovalmentajalle naureskeltiin – latasi kylmät faktat tiskiin: ”Oletteko huomanneet?”

Liverpoolin uusi sivurajaheittovalmentaja Thomas Grønnemark ei hätkähdä siitä, että jotkut ovat naureskelleet hänen nimityksensä jälkeen.
Tanskalainen muistuttaa Training Ground Guru -sivustolla, että jokaisessa ottelussa nähdään keskimäärin 40–50 sivurajaheittoa. Esimerkiksi Liverpoolin ja Brightonin kohtaamisessa niitä oli 54.
– Sivurajaheitot ja niistä syntyvät tilanteet vievät noin 12 minuuttia per ottelu, toteaa Grønnemark.
– Oletteko huomanneet, etteivät selostajat koskaan mainitse huonoa sivurajaheittoa pelin aikana? Uskon sen johtuvan siitä, että niitä on niin paljon ja odotukset niitä kohtaan ovat hyvin matalia.
Jopa parhaat joukkueet sortuvat epäonnistumisiin heittotilanteissa. Esimerkiksi Barcelonan Eric Abidalin heiton jälkeen Manchester United onnistui maalinteossa vuoden 2011 Mestarien liigan loppuottelussa.
– Hänen tekniikkansa oli huono, eikä pallo mennyt kovinkaan pitkälle. Pallonhallinta menetettiin, ja seitsemän sekuntia myöhemmin Wayne Rooney teki maalin Manchester Unitedille.
Tanskalaisjoukkue FC Midtjylland teki viime kaudella kymmenen maalia heittotilanteista. Grønnemarkin oppien avulla nuoren puolustajan Andreas Poulsenin heitto piteni 24,25 metristä peräti 37,9 metriin.
– Miettikää heittoaluetta. Jos piirretään puoliympyrä kentän laidalta sille alueelle, johon Poulsenin heitto yltää, se on kasvanut 923 neliömetristä 2 256 neliömetriin eli selvästi yli kaksinkertaiseksi. Se luo niin paljon enemmän tilaa pelaajien väliin, mikä avaa paljon hyökkäysmahdollisuuksia.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Trent Alexander-Arnold päättää 20-vuotisen liiton Liverpoolin kanssa: ”Nyt on oikea aika”
- Kuivan kauden katkaissut Cole Palmer näpäytti somekritiikoita: ”Täynnä idiootteja”
- Huhut vievät Real Madridiin – Mikel Arteta otti kantaa William Saliban tulevaisuuteen
- Mestariksi kruunattu Liverpool taipui Chelsealle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Roberto Firmino valittiin Aasian Mestarien liigan parhaaksi pelaajaksi – mestarijoukkue täynnä entisiä Valioliiga-tähtiä