Times: Valioliigan sarjanousijalta selvä viesti suurseuroille: avainpelaajalle 110 miljoonan punnan hintalappu

Wolverhamptonin 21-vuotiaan keskikenttäpelaajan Rúben Nevesin nimi on jo pitkään kirjoitettu tummennetulla suurseurojen listoilla. Kesällä 2017 hän kuitenkin valitsi yllättäen Wolverhamptonin.
Nyt hän on ollut mukana nostamassa seuraa takaisin Valioliigaan ja hänen perässä olevien suurseurojen määrä on lisääntynyt vain entisestään. The Times nostaa esiin muun muassa Manchester Cityn, jonka kerrotaan olevan erittäin kiinnostunut portugalilaisnuorukaisesta.
Sama lähde kuitenkin lyö jarrua siirtohuhuille, sillä sen mukaan Wolvesin seurajohto ei todellakaan ole suunnitellut luopuvansa tähdestään. Sen kerrotaan korostavan viestiään kertomalle hänestä kiinnostuneille seuroille, että Neves on ostettavissa ainoastaan massiivisella 110 miljoonan punnan (noin 122 miljoonan euron) siirtokorvauksella.
Neves on pelannut tällä kaudella kuuden kierroksen jälkeen täydet 540 minuuttia. Hän on tehnyt joukkueensa kuudesta osumasta yhden ja antanut toiseen maaliin johtaneen syötön.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen