Man Unitedin ex-manageri: Paul Pogbasta pitäisi hankkiutua eroon – ”Hän ei selvästikään halua olla seurassa”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin entisen managerin Tommy Dochertyn mielestä seuran kannattaisi hankkiutua eroon keskikenttäpelaaja Paul Pogbasta, joka on osoittautunut häiriötekijäksi.
– Minä päästäisin yksinkertaisesti Pogban menemään. Hän ei selvästikään halua olla seurassa, Docherty totesi The People -lehdelle.
Docherty sanoo joidenkin pelaajien olevan hankalia valmentajien kannalta, mutta jos nämä pelaavat hyvin, tilanne on siedettävä. Pogban taso sen sijaan heittelee koko ajan.
[readmore from=Paul-Pogba]
– Sir Alex Ferguson päästi hänet menemään syystä. En ole (José) Mourinhon fani – jos hänet olisi tehty suklaasta, hän söisi itsensä.
– Ja minulla on epäilykseni siitä, onko hän edelleen seurassa tähän aikaan ensi kaudella. United ei pidä managerien erottamisesta, ja he haluavat antaa näille hyvän mahdollisuuden. Mourinhon täytyy kuitenkin olla ”laina-ajalla”, sillä hän on käyttänyt selvästi yli 300 miljoonaa puntaa.
Dochertyn mukaan Mourinhon on osoitettava olevansa pomo, jos hän aikoo jatkaa – ja se tarkoittaa hankkiutumista Pogbasta eroon.
– Se on ainoa tapa osoittaa, että hän hallitsee tilannetta seurassa.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan