Britanniassa käydään mielenkiintoista vääntöä jalkapallon televisiointioikeuksista.

1950-luvulta lähtien sumujen saarilla ei ole saanut näyttää tv:ssä jalkapalloa lauantaisin aikavälillä 14.45-17.15. Nyt ikivanhaa sopimusta ollaan murtamassa.

Tv-blokin tavoitteena on ollut stadioneiden yleisömäärien suojelu Englannin sarjoissa. Englannissa kun on perinteisesti pelattu useita otteluita monella eri sarjatasolla nimenomaan lauantaisin kello 15 paikallista aikaa. Toinen julki lausuttu tavoite on ollut suojella ja tukea paikallisia amatööripelaajia.

Kaksi vuotta sitten lähetysoikeuksien sääntelyelin, Ofcom, päätti tv-blokin purkamisesta. Tilalle syntyi valtatyhjiö, jota eri toimijat pyrkivät nyt hyödyntämään.

Eleven Sports murtanut jo käytäntöjä

Miksi asiasta puhutaan nyt eikä kaksi vuotta sitten? The Times kertoo, että Britanniassa La Ligan ja Serie A:n tv-oikeudet omistava Eleven Sports on rikkonut herrasmiessopimusta ja murtanut status quon. Suomeksi sanottuna Eleven Sports on näyttänyt Britanniassa jalkapalloa kahtena viime lauantaina tuona kyseisenä kellonaikana. Espanjan La Ligassa pelataan tyypillisesti aina yksi ottelu lauantaisin kello 15.15 Britannian aikaa. Eleven Sports on jo sanonut aikovansa jatkaa nykyisellä linjalla tulevaisuudessakin.

UEFA hyväksyy kansalliset tv-blokit, mutta sellaisia on ollut käytössä vain Englannissa, Skotlannissa ja Montenegrossa. Valioliiga on jo valittanut asiasta FA:n kautta UEFA:lle.

– Sääntöä pitäisi tutkailla uudestaan. Vedonlyöntiyhtiöt näyttävät pelejä suorana samalla kun me maksamme oikeuksista mutta emme voi näyttää otteluita, Eleven Sportsin omistaja – ja Leedsin puheenjohtaja – Andrea Radrizzani sanoi Timesin mukaan.

– Haluaisin myös ymmärtää, miksi tämä muka kilpailee lipunmyynnin kanssa. Mikseivät sitten Tour de France tai muut samaan kellonaikaan näytettävät tapahtumat kilpaile?

FA:n edustaja on asiasta luonnollisesti toista mieltä.

– Olemme tietoisia asiasta ja selvitämme tapausta sopivia kanavia pitkin. Muiden englantilaisen jalkapallon sidosryhmien tavoin myös Valioliiga tukee tv-blokin säilyttämistä, jotta stadioneille matkaisi yleisöä, FA:n edustaja sanoi lehden mukaan.

Vaikutuksia Suomeenkin?

Asiaa on seurattu myös La Ligassa. Mikäli Eleven Sports lopulta voittaa väännön, La Ligan on mahdollista saavuttaa uutta yleisöä ja jatkossa myös rahakkaampia sopimuksia brittimarkkinoilta.

– Tällaisessa tv-blokissa ei ole kovin paljon järkeä. Se on mennyttä aikaa. Olemme tietoisia siitä, mitä Eleven Sports tekee ja me tuemme heitä yleisesti ottaen, La Ligan viestintäpäällikkö Joris Evers sanoi Timesille.

– Ihmiset ovat tottuneet katsomaan ohjelmia missä ja milloin tahansa, ja millä laitteella tahansa. Tätä nykyä moni katsoo jalkapalloa piraattivideoiden tai vedonlyöntiyhtiöiden kautta.

Tapaus on mielenkiintoinen, sillä mikäli UEFA päätyy omalta osaltaan avamaan brittimarkkinat avoimelle kilpailulle, heijastusvaikutus voi näkyä jollain aikavälillä Suomessakin asti. Valioliigan tv-oikeudet Suomessa omistava Viasat voi käytännössä näyttää tällä hetkellä vain yhden ottelun lauantain kello 17:n (Britanniassa klo 15) kierrokselta. Mikäli Britannia olisi ”pakotettu” muuttamaan otteluiden alkamisaikoja kilpailun vuoksi, Valioliigaakin saatettaisiin saada enemmän suomalaisiin tv-, tietokone- ja mobiiliruutuihin.

Toimittajan sana

On melko mielenkiintoista, että esimerkiksi Manchesterissä asuva Man Unitedin kannattaja näkee televisiosta vähemmän Unitedin otteluita kuin Kiinassa asuva Unitedin kannattaja. Ikivanha tv-blokki on totisesti mennyttä aikaa. Kuten Evers Timesille sanoi, ihmiset – eli jalkapallon seuraajat – haluavat tänä päivänä katsoa suosikkijoukkuettaan missä, milloin ja millä laitteella tahansa. Erilaiset blokkaukset sopivat kovin huonosti nykymaailmaan.

Tässäkin jutussa mainitaan useampaan kertaan, miten blokkauksia kierretään eri palveluntarjoajien kautta. Luulisi, että EU:takin (brexitiin asti) voisi kiinnostaa palveluiden vapaan liikkumisen estäminen. EU kun on hyvin monessa asiassa suojellut nimenomaan vapaata liikkumista eri elämänalueilla.

Ikivanhan sopimuksen alkuperäinen tavoitekin on hämärtynyt vuosikymmenten saatossa. Ihmisiä halutaan enemmän stadioneille, mutta eihän se nykyaikana ole enää edes kovin mahdollista. Lippujen hankkiminen valioliigapeleihin on todella vaikeaa, minkä lisäksi liput on monilla stadioneilla hinnoiteltu pilviin.

Olisi melko loogista, että tv-blokki purettaisiin lopullisesti. Jos ja todennäköisesti kun näin jossain vaiheessa käy, on mielenkiintoista nähdä, millaisen dominoefektin se aiheuttaa.

Lue alkuperäinen The Timesin juttu tästä.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila