”Fifa-virus” iski taas: 18 valioliigapelaajaa loukkaantui maajoukkuekomennuksilla – mukana Liverpoolin ja Arsenalin nimimiehiä
Kuva: Getty Images
Maajoukkuetauko alkaa pian olla ohi, ja Valioliigassa palataan tulevana viikonloppuna tositoimiin.
Riveistä saattaa kuitenkin puuttua useampi huippupelaaja, sillä maajoukkuekomennuksilla tapahtui jälleen loukkaantumisia. TalkSPORT kokosi heistä listan verkkosivuilleen.
Wilfried Zaha (Crystal Palace)
Palacen ykköstähti vetäytyi Norsunluurannikon maajoukkueessa loukkaannuttuaan lievästi harjoituksissa ennen ottelua Keski-Afrikan tasavaltaa vastaan. Miehen tilannetta tutkitaan parhaillaan Lontoossa.
Danilo (Manchester City)
Brasilialainen laitapuolustaja jätti kentän kyynelsilmin Argentiina-ottelussa, kun hänen nilkkansa nyrjähti. Kärsi vastaavasta vammasta jo kesällä.
Ciaran Clark (Newcastle)
Irlantilaispuolustaja loukkasi reitensä maajoukkuekomennuksen aikana, ja hänen pelaamisensa lauantain Brighton-kamppailussa on epävarmaa.
Naby Keïta (Liverpool)
Guinean maajoukkueen keskikenttämies loukkaantui Ruandaa vastaan, ja joukkuekaveri auttoi hänet pois kentältä. Tietojen mukaan kyseessä on takareisiongelma, jonka vakavuus ei ole vielä selvillä.
Stephen Ward (Burnley)
Monipuolinen pelaaja joutui vetäytymään Irlannin joukkueesta tavattuaan spesialistin. Tarvitsi ikävään polvivaivaansa leikkaushoitoa.
Philip Billing (Huddersfield)
Tanskan alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaaja joutui palaamaan Huddersfieldiin saatuaan kolhun Färsaaria vastaan. Miehen tilasta ei ole vahvistettua tietoa.
Sokratis Papastathopoulos (Arsenal)
Kesällä Tykkimiehiin hankittu Sokratis saattaa olla sivussa Leicesteriä vastaan, sillä hänet vaihdettiin pois Suomea vastaan nilkkaongelman johdosta.
Sadio Mané (Liverpool)
Senegalilaisen peukalo ilmeisesti murtui maajoukkuekomennuksella. Liverpool tiedotti keskiviikkona, että mies on käynyt leikkauksessa.
Arthur Masuaku (West Ham)
Kongon demokraattinen tasavalta menetti laitapuolustajan kesken Zimbabwe-ottelun. Masuaku kärsii nilkkavaivasta, mutta hän saattaa olla pelikunnossa Tottenham-kamppailussa.
Gaëtan Bong (Brighton)
Ei pystynyt pelaamaan Kamerunin ottelussa Malawia vastaan. Loukkaantumisesta ei ole tihkunut juurikaan tietoja.
Shane Long (Southampton)
Irlannin päävalmentajan Martin O’Neillin mukaan kärkimies sai ”kolhuja ja ruhjeita” Tanskaa vastaan. Tilannetta kartoitetaan Southamptonissa.
Stuart Armstrong (Southampton)
Armstrong nilkutti vaihtoon 77. minuutilla Skotlannin tappio-ottelussa Portugalia vastaan. Kyseessä vaikutti olevan pohjevamma.
Victor Wanyama (Tottenham)
Kenialainen keskikenttäpelaaja loukkaantui Etiopia-pelissä, mutta vamman ei uskota olevan vakava. Miehen pitäisi olla pelikykyinen jo West Hamia vastaan.
Virgil van Dijk (Liverpool)
Hollannin luotsi Ronald Koeman paljasti luottotopparin pelanneen murtuneilla kylkiluilla ja useamman viikon ajan. Mies pystyy pelaamaan Huddersfield-mittelössä ongelmasta huolimatta.
Idrissa Gueye (Everton)
Liverpoolilaisseurassa ollaan huolissaan oletetusta nilkkavammasta, joka pakotti senegalilaispelaajan sivuun Sudania vastaan.
Robert Snodgrass (West Ham)
Jätti väliin Israel-ottelun ja vetäytyi sitten Skotlannin joukkueesta nilkkavaivan vuoksi. Hänen pitäisi olla kunnossa Spursia vastaan.
Mohamed Salah (Liverpool)
Egyptiläinen maalitykki jätti Swazimaa-pelin kesken viime perjantaina lihasvamman johdosta. Maajoukkueen lääkärin mukaan ongelma ei vaikuta vakavalta, mutta pelaaminen viikonlopun liigakierroksella on epävarmaa.
Ethan Ampadu (Chelsea)
Nuorukainen loukkasi polvensa Espanja-kamppailussa ja oli sivussa Walesin seuraavasta kamppailusta Irlantia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille