Suomalaisasiantuntija: Tuore Arsenal-luotsi joutuu ensimmäiseen todelliseen testiin ”On mentävä epämukavuusalueelle”
Kuva: Getty Images
Yhdentoista ottelun voittoputkessa paistatteleva Arsenal kohtaa sunnuntain paikallistaistossa Crystal Palacen Selhurst Parkilla. Joukkueiden päivän vire viittaisi vahvasti Arsenalin voittoon, mutta nykyään Greenock Mortonin managerina toimiva Jonatan Johansson ei näe asiaa yhtä mustavalkoisena.
– Itse ajattelen niin, että tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun Arsenal joutuu todelliseen fyysiseen testiin. Palace pelaa kovaa, eikä kotikentällään kavahda ketään, Johansson ennakoi Valioliiga.comille.
Unai Emeryn tulo Arsenalin manageriksi on ainakin kauden alun perusteella ollut todellinen menestystarina. Johansson kuitenkin toppuuttelee yltiöpäisimpiä arvioita espanjalaisen magiikasta.
– Jos yksitoista matsia voitat putkeen, niin totta kai jotain on tehty silloin oikein. Mestaruustaistelun kannalta tällaiset pelit ovat Arsenalille kohtalon otteluita. On mentävä vähän epämukavuusalueelle ja tehtävä todella paljon töitä, pelkällä taidolla ei Selhurst Parkilla pärjää kukaan, Johansson tietää.
Crystal Palacen taktiikka on Johanssonin arvioissa kristallin kirkkaana.
– Vanha konna Roy Hodgson antaa juuri sen, mistä on kuuluisa. Tiukan puolustuspelin, tarkkaan määritellyt pelipaikat ja loppuun asti kestävän taistelun. Näistä kaikista Arsenalin pitää päästä yli voittaakseen. Puolivaloilla se ei tule sunnuntaina saavuttamaan mitään, Jonatan Johansson päättää.
Katso Crystal Palace-Arsenal sunnuntaina 28.10. klo 15.30 Viasatin jalkapallokanavilta. Näet kaikki sunnuntain ottelut myös Viaplay.fi -suoratoistopalvelun kautta.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla