Vahvistus: Tottenhamin keskikenttämies sivussa PSV-kohtaamisesta

Tottenham kohtaa tiistaina PSV Eindhovenin Mestarien liiga -ottelussa. Teoreettiset mahdollisuudet kilpailussa jatkamiseen vielä omaava joukkue sai huonoja uutisia viikonloppuna.
Mousa Dembélé teloi nilkkansa vakavan oloisesti lauantaina, kun Spurs haki vierasvoiton Wolverhamptonista. Manageri Mauricio Pochettino vahvisti tänään, ettei belgialainen ole mukana PSV-ottelussa.
– Joudumme nyt odottamaan tutkimustuloksia, tietääksemme tarkemmin tilanteesta. Tärkeintä kuitenkin on, ettei hän saanut luuhun ulottuvaa vammaa.
Hollannin Eredivisien hallitseva mestari ei tule loukkaantumisten vuoksi saamaan vastaansa Spurs-paidoissa myöskään Eric Dieria, Danny Rosea, Victor Wanyamaa, eikä Jan Verthongenia. Lisäksi maalivahti Hugo Lloris on pelikiellossa, napattuaan suoran punaisen kortin joukkueiden edellisessä, 2-2 -tasatulokseen päättyneessä kohtaamisessa.
Kun lohko B: ssä on jäljellä kolme ottelua, on Tottenham viisi pistettä kakkospaikan Internazionalea perässä.
Tiistain ottelun yllä leijui vielä maanantaina myös pelaajistoon liittymätöntä epätietoisuutta. Wembleyn kentän kunto todettiin lopulta iltapäivällä riittäväksi pelin läpi viemiseen suunnitelmien mukaan.
Lähde: Sky Sports

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”