FA: Pep Guardiola joutuu selittämään ennakoivia tuomaripuheitaan

Jalkapallolitto FA vaatii Man City -manageri Pep Guardiolalta selvitystä tämän sunnuntain derby-tuomari Anthony Tayloriin antamiin lausumiin liittyen.
Valmentajan kommenteissa tuskin oli sinänsä mitään rangaistavaa, mutta sääntöjen mukaan erotuomariin liittyviä lausuntoja ei saa lainkaan antaa ennen otteluita.
– Hän tulee tekemään parhaansa työssään, aivan kuten me managerit, ja pelaajat kentällä. Herra Taylorilla tulee olemaan hyvä ottelu. Meille tärkeintä on keskittyä peliin, tuntea vastustajamme, ja se siitä, Guardiola sanoi ennakoiden derbyä.
Managerilla on torstai-iltaan saakka aikaa jättää selvityksensä kommentteihin, joihin kuului vielä seuraava osa.
– Toivottavasti hän tekee hyviä päätöksiä molempien joukkueiden suhteen, ja pelistä tulee hyvä. Koko Englanti ja Eurooppa tulee seuraamaan meitä.
Taylorin nimeämistä Cityn 3-1 -voittoon päättyneen ottelun oikeudenjakajaksi kritisoitiin ennakkoon, sillä tämän epäiltiin taustojensa vuoksi olevan kallellaan kaupungin punaiselle puolelle. Antamillaan kommenteilla Guardiola vastasi näitä epäilyitä esittäneisiin kysymyksiin.
Lähde: BBC
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa

- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan