Entisen Arsenal-pelaajan 700 päivää kestänyt kuiva kausi päättyi – ”Hänen ei tarvitse todistaa yhtään mitään”

West Ham jatkoi nousujohteessa, kun Cardiff taipui London Stadiumilla 3–1.
Itälontoolaisten hyökkääjä Lucas Pérez nousi ottelun hahmoksi. Jo unohdettu espanjalainen osui 49. ja 54. minuutilla. Entisen Arsenal-pelaajan edellisestä valioliigamaalista ehti vierähtää 700 päivää. Hän siirtyi London Stadiumille kesällä.
– Hänen ei tarvitse todistaa yhtään mitään. Me tiedämme, miksi toimme hänet tänne, kertoi Hammers-manageri Manuel Pellegrini.
Pérez, 30, oli saanut tällä kaudella Valioliigassa vastuuta vajaat puoli tuntia, mutta pääsi tiistaina 40. minuutilla kentälle, kun Marko Arnautović loukkasi takareitensä.
– Lucas pelasi todella hyvin. Meillä on paljon vähälle vastuulle jääneitä pelaajia. On tärkeää, että he käyttävät tilaisuutensa hyväkseen, Pellegrini jatkoi.
Cardiff ei saapunut Stratfordiin viihdyttämään. West Ham piti pallon peräti 76-prosenttisesti ensimmäisellä 20 minuutilla.
Walesilaisten ilta oli synkkä. Itälontoolaisten maalivahti Łukasz Fabiański torjui vieraiden Joe Rallsin rangaistuspotkun, kun peli oli vielä 0–3. Fabianski on napannnut jo kolme pilkkua peräkkäin.
– En ymmärrä, miten onnistuimme häviämään pelin. Kysyin Manuelilta, miten voimme olla tappiolla 0–3. Hän vastasi, että ei tiedä, vieraiden manageri Neil Warnock ihmetteli.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen