Valioliigaa johtava Liverpool palaa tänään pelitauolta ja kohtaa kotipesässään Anfield Roadilla Leicester Cityn. Ennen tammikuun puolivälissä alkanutta pelitaukoa Liverpool selätti mahdollisen kauden avaustappiosta aiheutuvan kriisinpoikasen voittamalla Brightonin ja Crystal Palacen.

Liverpoolin pahin kilpailija Manchester City palasi tiistaina tauolta ja koki yllätystappion Newcastlelle.

– City hävisi ja se antaa Liverpoolille pienen mahdollisuuden hengittää. City ei palannut vahvasti tauolta ja mielenkiintoista nähdä missä formissa Poolin pelaajat palaa 11 päivän tauolta. Aikaisemmin ovat pelanneet koko ajan. Onko tauko tehnyt hyvää vai huonoa? No se nähdään illalla. Usein kun on hyvä rytmi ja hyvä flow, niin tauko ei aina tee hyvää, toteaa Valioliiga.comille komean peliuran tehnyt maalitykki Mika Kottila.

Liverpoolin keskiviikkoinen vastustaja Leicester City on pelannut tulosten valossa heikosti viime aikoina, mutta yllätysmestaruuden kaudella 2015-2016 voittanut Leicester on edelleenkin ollut piikki isojen lihassa, vaikka menestys onkin parin viime kauden aikana ollut heikompaa.

– Leicesterillä taisi olla neljä tappiota viidestä edellisestä ottelusta, kun se koki cupissakin tappion. Heillä on lisäksi todella haastava ohjelma edessä, kun kaikki isot tulevat vastaan. Tosin se ei niinkään taida Leicesteriä haitata, sillä ne tykkää pelata parempia joukkueita vastaan. Vaikka sieltä on mestaruusvuoden jälkeen lähtenyt hyviä vastahyökkäyspelaajia, niin ovat edelleen siinä vaarallisia.

– Heillä ei ole paljoa loukkaantumisia ja tappiot mitä ovat kokeneet, ovat olleet niukkoja maalin tappiota. Sekin on hyvä huomioida, että ovat pystyneet lähes joka ottelussa tekemään maalin, eli kyseessä on vaarallinen joukkue. Se mitä voittoon sitten Liverpoolista vaaditaan, niin lähtökohtaisesti Schmeichelin ja puolustuslinjan loistoilta, Kottila pohtii.

Liverpool – Leicester City keskiviikkona 30.1. klo 22.00.

Ottelu on nähtävissä suorana lähetyksenä Viasatin kanavilla ja Viaplayssa .