Arsenal-pelaajan maanmies kertoi mielipiteensä todennäköisestä Juventus-siirrosta – ”Täysin erilainen kulttuuri”

Aaron Ramseyn odotetaan siirtyvän kesällä ilmaiseksi Juventuksen riveihin.
Ramseyn Arsenal-sopimus päättyy ja walesilainen pääsee siirtymään Italiaan siten ilman siirtokorvausta. Ramsey on tiettävästi jo käynyt Juventuksen lääkärintarkastuksessa ja allekirjoittanut esisopimuksen seuran kanssa.
Aikoinaan vuoden Juventuksessa viettänyt Liverpool-legenda ja Ramseyn maanmies Ian Rush kertoi mielipiteensä ESPN:lle keskikenttäpelaajan siirrosta Torinoon.
– Ajat ovat muuttuneet. Minun oli tehtävä kaikki yksin, kun olin siellä. Nykyään kaikki on tehty valmiiksi pelaajille ja tärkein asia heille on keskittyä jalkapalloon ja hyökkäävään pelaamiseen. Hän oppii kielen, kun hän on siihen valmis. Hänellä on puoli vuotta aikaa oppia se, minulla oli vuosi, Rush paljasti.
Rush kertoi haastattelussa eroja Italian ja Englannin suhteen.
– Italiassa tärkeintä on itseluottamus. Jos menisin nyt Italiaan, sanoisin paikallisille olevani maailman paras pelaaja. Jos olisin tehnyt sen Liverpoolissa, muut seurat olisivat sanoneet minulle, että selvä juttu, otetaan tasostasi selvää. Italiassa on täysin erilainen kulttuuri verrattuna englantilaiseen kulttuuriin.
– Italiassa ensivaikutelma on hyvin tärkeä. Sanoisin Aaronille, että mene sinne, ole itseluottavainen ja sano heille kuinka hyvä olet. Sano heille yksi lause italiaksi ja olet onnistunut ensivaikutelmassasi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”