Malmö-manageri: Oli ilo katsoa Chelsean murskatappiota – ”Voimme aiheuttaa heille ongelmia”
Kuva: Getty Images
Chelsea kohtaa torstai-iltana ruotsalaisen Malmö FF:n Eurooppa-liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Malmön päävalmentaja Uwe Rösler pelasi ammattilaisurallaan neljä vuotta Manchester Cityssä, ja oli hyvin ilahtunut nähdessään hänen entisen seuransa murskaavan Chelsean viime sunnuntaina.
Rösler uskookin joukkueensa mahdollisuuksiin haavoittunutta lontoolaisseuraa vastaan.
– Olin ilahtunut. Se ei ole salaisuus, minun yhteyteni ja tunteeni Manchester Cityä kohtaan ovat suuret. Oli ilo katsoa sitä ottelua, Rösler kertoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
– Emme tietenkään tule vetämään vertoja Chelsealle [samoin kuin Man City]. He voivat tehdä pelistä hyvin hankalan meidän kaltaiselle joukkueelle heidän kovan prässinsä myötä, joten on tärkeää että vakuutamme oikeilla alueilla. Uskon saavamme mahdollisuuksia.
– Katsoimme Bournemouth-pelin (minkä Chelsea hävisi 0-4), koska he pelaavat samankaltaisella muodostelmalla kuin me. Olen nähnyt ne alueet joissa voimme aiheuttaa heille ongelmia.
– Huominen ajattelutapamme on ’ei arvostusta’. Meidän on pelattava ja oltava agressiivisia, sekä pallon kanssa että ilman sitä.
– Meillä on suunnitelma. Pienen onnen ja huikeiden suoritusten myötä meillä on mahdollisuus saada pelistä aikaan hyvä tulos.
Chelsea ja Malmö eivät ole koskaan pelanneet toisiaan vastaan aiemmin.
Chelsea kohtasi ruotsalaisen joukkueen viimeksi 19 vuotta sitten, kun lontoolaisseura voitti IF Helsingborgsin Cup-voittajien Cupissa yhteismaalein 1-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn