Espanjalaisvahti viihtyy Valioliigassa: ”En voi tässä vaiheessa sanoa tulevaisuudestani”
Kuva: Getty Images
Sevillan maalivahti Sergio Rico on parhaillaan kauden mittaisella lainapestillä lontoolaisessa Fulhamissa. Kesällä edessä on paluu kotimaahan, 25-vuotiaan nuoruusvuosistaan asti edustamaan seuraan.
Huolimatta Fulhamin vähintäänkin tuskaisesta paluukaudesta Valioliigassa, Rico mielii samoille kentille myös ensi kaudeksi.
– Sopimustilanne edellyttää Sevillaan paluuta, mutta haluaisin olla täällä taas ensi kaudella.
Kaksinkertainen Eurooppa-liigan mestari ei Sky Sportsille antamissaan kommenteissa tarkalleen sano, että jatko nimenomaan Mökkiläisissä olisi haaveissa. Kaupungin tämä toivoisi joka tapauksessa pysyvän samana.
– Pidän Valioliigasta, ja elämästä Lontoossa, olen täällä hyvin onnellinen. En voi tässä vaiheessa sanoa tulevaisuudestani, mutta toivon voivani palata tänne.
Rico on pelannut 17 ottelussa tällä kaudella, ja pitänyt niistä kolmessa maalinsa puhtaana. Fulham on sarjataulukossa ennen perjantain West Ham -kohtaamista toiseksi viimeisenä, ja sillä on matkaa liigassa säilymiseen oikeuttavalle tilalle kahdeksan pistettä.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä