Wembleyn nousufinaalissa huikeaa draamaa – joukkuekaverit pelastivat nolosti töpeksineen maalivahdin
Kuva: Getty Images
Wembleyllä pelattiin sunnuntaina Ykkösliigan nousukarsinnan finaali, jossa vastakkain asettuivat Charlton ja Sunderland. Ottelu alkoi Charltonin kannalta mitä karmivimmalla tavalla, mutta lopulta kiitos seisoi, kun sarjanousu varmistui dramaattisella lisäajan voittomaalilla.
Charltonin aloitus otteluun oli umpisurkea. Ranskalaistoppari Naby Sarr pelasi jo viidennellä minuutilla pallon alaspäin maalivahti Dillon Phillipsille, mutta tämä ei kuitenkaan ollut alkuunkaan hereillä. Pallo livahti Phillipsin jalan vierestä todella nolosti suoraan omaan maaliin.
Sunderland puolestaan sai jobinpostia, kun keskikenttäpelaaja Max Power joutui tulemaan loukkaantuneena vaihtoon vain yhdeksän peliminuutin jälkeen.
Maalivahti Phillips sai ensimmäisen synninpäästön 35. peliminuutilla. Joukkue rakensi näppärillä lyhyillä syötöillä hyvän hyökkäyksen ja lopuksi puolustaja Ben Purrington juoksi takatolpalta numeroiksi tasalukemat 1-1. Maali oli Purringtonille ensimmäinen Charltonin paidassa.
Toisen puoliajan alkajaisiksi epäonninen ja avausjakson päätteeksi varoitettu Sarr sai jäädä Charltonin vaihtopenkille. Sunderland otti puolestaan pian kentälle Pohjois-Irlannin EM-kannattajien kulttisuosikin Will Griggin, mutta niin tulessa Grigg ei tänään ollut, että hän olisi verkkoa heiluttanut.
Ottelu näytti jo olevan menossa vahvasti jatkoajalle, kunnes lisäajan 4. minuutilla Charlton-kannattajien riemu repesi. Saksalaistoppari Patrick Bauer teki puolustajan jalan kautta koko kauden ensimmäisen maalinsa, ja millaiseen paikkaan. Bauerin 2-1 -maali nosti Charltonin toiselle sarjatasolle Mestaruussarjaan kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Maineikkaan, suositun ja takavuosina vahvasti menestyneen Sunderlandin pikainen paluu Mestaruussarjaan jäi näin haaveeksi.
Charlton iski sitten 2-1 voittomaalin Sunderlandin verkkoon käytännössä viimeisillä sekunneilla 90+4 ja nousee Championshipiin. Voi Sunderland fanien tuskaa. Se jatkuu. #Championshipfi
35': Ben Purrington scores his first goal for the club
90'+4': Patrick Bauer scores his first goal of the season
Charlton Athletic's defenders come up clutch to make sure Naby Sarr's own goal is a thing of the past.
Defenders' Union.
90'+4': Patrick Bauer scores his first goal of the season
Charlton Athletic's defenders come up clutch to make sure Naby Sarr's own goal is a thing of the past.
Defenders' Union.
LUE MYÖS:
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle


