Gareth Southgate: Englanti ei tyydy kolmanteen sijaan – Nations League -mitalit jäivät pukukoppiin
Kuva: Getty Images
Englanti ylsi historian ensimmäisessä Nations Leaguessa kolmannelle sijalle, kun se hävisi välierissä Hollannille mutta voitti pronssiottelussa Sveitsin.
Englannin päävalmentaja Gareth Southgate kuitenkin painotti, ettei kukaan joukkueessa ollut tyytyväinen sijoitukseen.
The Telegraphin mukaan pelaajat jopa jättivät pronssimitalinsa pukukoppiin, kun joukkue lähti suuntaamaan kohti lentokenttää.
– Meidän oli taas pelattava yksi pronssiottelu ja vihdoin voitimme yhden. Emme kuitenkaan aio viedä mitaleitamme näytille, Southgate kertoi.
– Muistan jutelleeni joidenkin vanhojen Liverpool-pelaajien kanssa, jotka kertoivat miten Joe Faganilla (Liverpoolin entinen päävalmentaja) oli tapana heittää mitalit bussin takapenkille ja sanoa: ’Noniin. Jos olet mielestäsi pelannut tarpeeksi monta ottelua, käy hakemassa omasi’. Se kiteyttää kaiken.
– On toki kiva saada jonkinlainen tunnustus, mutta aiomme jättää asian siihen ja siirtää katseemme tulevaan. Olemme saavuttaneet tietyn tason, mutta se ei ole se taso mihin olemme tyytyväisiä. Meidän on mentävä taas ja yritettävä uudelleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Mirror: Arsenal haluaa 18-vuotiaan ranskalaisen
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- West Ham on kiinnostunut Jørgen Strand Larsenista
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Morgan Rogers kaatoi maaleillaan Manchester Unitedin Valioliigassa
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Kobbie Mainoon velipuoli kohautti tempauksellaan – Rúben Amorim kommentoi
- Pep Guardiolalta varoitus Man Cityn pelaajille: ”Tämä ei riitä”
- Ryan Giggs haluaa palata valmentajaksi: ”Pidän vaihtoehtoni auki”
- Tottenham sai kaksi punaista korttia – Alexander Isakin peli päättyi polvivammaan
- Man Unitedin lainalle lähettämä pelaaja ampui joukkueensa voittoon