Lähteet: Barcelona-laiturin agentti Englannissa – Arsenal ja Everton valmiudessa

Yahoo! Esportesin mukaan brasilialaislaituri Malcomin agentti on ollut tiistaina Englannissa keskustelemassa asiakkaansa tulevaisuudesta. Bordeauxista Barcelonaan viime kesänä siirtynyt 22-vuotias saattaa eri lähteiden mukaan hyvinkin tehdä seuraavan siirtoaan sumujen saarten suuntaan.
RMC Sportsin mukaan selkeän kiinnostuksensa Kataloniassa pieneen rooliin jääneen hyökkääjän palveluksista ovat ilmaisseet ainakin Arsenal ja Everton.
Lontoolaisseura ei ole vielä tehnyt Malcomista tarjousta, mutta sen uskotaan katsovan tämän halvemmaksi vaihtoehdoksi kuin tavoittelemansa Wilfried Zaha. Crystal Palace haluaa croydonilaisesta tietojen mukaan ainakin 80 miljoonaa puntaa. Globo Esporten mukaan myös Gunners-valmentaja Unai Emery suosisi ennemmin Malcomin hankintaa.
Everton puolestaan, samoin kuin Arsenal, Liverpool ja lukuisat muut seurat, oli kiinnostunut Malcomista jo ennen tämän lähtöä Barcelonaan. Lopulta Toffees kiinnitti kuitenkin tämän maanmiehet Richarlisonin ja Bernardin. Asiaan liittyy näiden lisäksi vielä se kaikkein puhutuin brasilialaispeluri, Neymar. Tämän mahdollinen paluu Barcelonaan olisi mitä todennäköisimmin viimeinen naula Malcomin uralle seurassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sunderland voittoon nousukarsinnoissa – edun kanssa kotipeliin
- Mikel Arteta selitti Arsenal-lahjakkuuden pienentynyttä vastuuta: ”Se voi muuttua nopeasti”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”