Liikahtaako Wilfried Zaha? Crystal Palacella korvaaja katsottuna loppusuoran siirron varalle
Kuva: Getty Images
Wilfried Zaha on yksi Deadline Dayn kiinnostavimmista viimeisten tuntien seurattavista. Crystal Palacen tehopelaaja on yhdistetty kesän aikana niin Arsenaliin kuin etenkin viime aikoina Evertoniinkin, ja keskiviikkona hän jätti tiettävästi seuralleen siirtopyynnön. Torstaiaamun harjoituksissa Zahaa ei nähty.
Mikäli Crystal Palace joutuu ykköstähdestään luopumaan, on pelillinen aukko luonnollisesti valtava. Sky Sportsin mukaan seuralla on kuitenkin jo paikkaaja katsottuna, jos Zaha vielä torstain aikana seuraa vaihtaa.
Crystal Palace valmistautuu tekemään tarjouksen 22-vuotiaasta ranskalaishyökkääjästä Jean-Kévin Augustinista, mikäli Zahan lähtö alkaa näyttää todennäköiseltä. RB Leipzigin sopimuspelaaja on edelleen Saksassa, mutta hän on tarpeen tullen valmiina lentämään Lontooseen.
Augustinin siirtosummaksi arvellaan muotoutuvan noin 16,3 miljoonaa euroa.
PSG:n kasvatti siirtyi RB Leipzigiin kesällä 2017 noin 13 miljoonan euron siirtokorvauksella. Augustin teki debyyttikaudellaan Leipzigissa kaikissa kilpailuissa 12 maalia. Viime kaudella vastuu oli vähäisempää ja maalitkin jäivät kahdeksaan.
Ranskan poikamaajoukkueissa Augustin oli todella tehokas. Ranskan mestaruuteen päättyneissä alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa vuonna 2016 hän voitti kisojen maalipörssin ja hänet valittiin myös kisojen parhaaksi pelaajaksi. Alle 21-vuotiaissa maalitahti on hieman hidastunut, eikä A-maajoukkuedebyyttiä ole vielä nähty.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”