Real Madrid -tähti paljasti olleensa hyvin lähellä siirtoa Manchester Unitediin: ”Sovimme siitä jo suullisesti”
Kuva: Getty Images
Real Madridin ja Saksan maajoukkueen tähtipelaaja Toni Kroos on paljastanut, kuinka hän oli lähellä siirtyä espanjalaisseuran sijasta Manchester Unitediin kesällä 2014.
Kroos oli päässyt siirrosta jo suullisesti sopuun silloisen United-managerin David Moyesin kanssa, mutta entinen Bayern München -tähti suuntasikin lopulta Santiago Bernabéulle.
– Tiesin että Manchester [United] rakasti minua ja että Moyes kannatti minun hankkimista täysin, Kroos kertoi haastattelussaan GQ-lehdelle.
– Vietimme hyvin mukavan aamupäivän yhdessä. Keskustelimme paljon Unitedin suunnitelmasta ja hän vakuutti minut täysin.
– Loppujen lopuksi sovimme siitä jo suullisesti. En ole sellainen ihminen joka miettii mitä olisi voinut tapahtua. Se oli lähellä. Olin melkein Manchester Unitedin pelaaja, mutta se ei ihan toteutunut.
Kroos, 29, on ollut yksi Real Madridin tärkeimpiä pelaajia saavuttuaan seuraan viisi vuotta sitten, eikä pelintekijä vaikuttanut katuvansa päätöstään siirtyä Espanjaan.
– Yhden asian voin sanoa varmuudella. Manchester Unitedissa en olisi voittanut kolmea Mestarien liiga -pokaalia, Kroos jatkoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista