Crystal Palace yllätti Manchester Unitedin Old Traffordilla lisäajan voittomaalilla – pisteet Lontooseen
Kuva: Getty Images
Crystal Palace yllätti monet ja haki lauantaina täyden pistepotin mukaansa Old Traffordilta voitettuaan Manchester Unitedin vieraissa lopulta maalein 2-1.
Voitto oli samalla Crystal Palacen kauden ensimmäinen. Jordan Ayew siirsi lontoolaisvieraat johtoon puolen tunnin jälkeen päästyään läpiajoon. Ayew ei epäonnistunut tarkassa viimeistelyssään ja Roy Hodgsonin miehistö nappasi johtoaseman.
Manchester United oli pelillisesti niskan päällä, mutta ei päässyt käytännössä kertaakaan riittävän hyville maalipaikoille. Manchester United sai loistopaikan tasoitukseen toisella jaksolla, kun isännille vihellettiin rangaistuspotku. Marcus Rashford ampui rangaistuspotkun kuitenkin tolppaan ja Crystal Palace selvisi säikähdyksellä.
Pirteästi kauden aloittanut Manchester Unitedin kesähankinta Daniel James toi isännät tasoihin vain muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Upea laukaus boksin rajalta löysi tiensä yläkulmaan. Osuma oli Jamesille toinen alkaneella valioliigakaudella.
Manchester United haki loppuminuuteilla voittomaalia, mutta lisäajan ainoasta maalista vastasi Crystal Palace. Patrick van Aanholt sai pallon hieman onnekkaasti itselleen boksin sisällä ja laukoi pallon kohti David de Geaa. Espanjalaisvahti ei kuitenkaan onnistunut torjumaan vaan Aanholtin laukausta ja Crystal Palace teki sen, missä se ei ollut koskaan aiemmin valioliigahistoriansa aikana onnistunut. Nimittäin Manchester Unitedin voittamisessa.
Muissa klo. 17.00 alkaneissa otteluissa West Ham otti kauden avausvoittonsa Watfordin kustannuksella luvuin 3-1. Kesähankinta Sébastien Haller avasi maalitilinsä Valioliigassa. Southampton haki täydet pisteet Brightonista. West Hamin tapaan myös Southamptonille 2-0 -voitto oli kauden ensimmäinen. Leicester voitti Sheffield Unitedin Bramall Lanella luvuin 2-1.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”