Suomalaisasiantuntija lyö löylyä Arsenalin suuntaan – huvittava kuitti joukkueen rakenteesta

Yksi kaikkien aikojen ikonisimmista suomalaishyökkääjistä, Mika Kottila, ei usko, että Arsenal pystyy haastamaan Liverpoolia lauantai-illan kärkikohtaamisessa Anfieldillä.
– Jostain luin, että tänä viikonloppuna ei mitään isoja pelejä Valioliigassa pelata, on vain Liverpool-Arsenal, Kottila heittää sarkastisesti Valioliiga.comille.
– Jos hetkeksi vakavoidutaan, niin kumpikaan jengi ei kahdesta voitosta huolimatta ole täysin vakuuttanut. Liverpool pääsi kotiavauksessaan aika helpolla Norwichia vastaan, ja onnikin oli Poolin puolella, Kottila muistuttaa.
Norwich ja Southampton, jotka Liverpool kohtasi avauskierroksilla, pystyivät luomaan maalipaikkoja, mutta laatu viimeistelyssä ei riittänyt.
– Nyt on vastassa ihan eri tason hyökkäyskalusto. Toisin kuin esimerkiksi Norwich, Arsenalilla löytyy monia ratkaisijoita tarvittaessa, Norwichilta löytyi vain Teemu Pukki.
Liverpoolin heikoin lenkki tällä hetkellä on Kottilan mukaan maalivahtipelaaminen.
– Adrián on hyvä molari, mutta otteet kuitenkin ailahtelevat. Allissonin kanssa tätä ongelmaa ei ole. Adriánin kanssa Liverpool on jonkinlaisessa vuoristoradassa, Kottila luonnehtii.
Arsenalin mahdollisuuksia Kottila pitää vähäisinä.
– David Luiz tuo tietysti oman palasensa alakertaan, mutta täytyy kysyä, osaako hän puolustaa, Kottila pohtii.
– Arsenal ja Unai Emery perustavat pelinsä nopeaan hyökkäyspeliin, mutta harvemmin yhdellätoista hyökkääjällä on tällaisia matseja voitettu, Mika Kottila päättää.
Valioliigan kärkikamppailu Liverpool-Arsenal Viasatin jalkapallokanavalla ja Viaplay-suoratoistopalvelussa lauantaina klo 19.30.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan