Suomalaisasiantuntijaa naurattaa Manchester Unitedin sekoilu – peräänkuuluttaa managerin vastuuta: ”Kaiken järjen mukaan”

Viasatin jalkapalloasiantuntija Mika Kottila nauttii täysin rinnoin Manchester Unitedin ympärillä pyörivästä mediasirkuksesta.
Kauden kolmessa valioliigaottelussa Manchester United on saanut kolme rankkaria, joista ainoastaan Marcus Rashfordin avauskierroksen 4-0-voitossa Chelseaa laukoma veto meni maalin. Paul Pogban mokaama pilkku jätti Man Unitedin 1-1-tasatulokseen Wolverhamptonin kanssa. Viime viikonloppuna Rashford pamautti pilkulta tolppaan punaisten kärsiessä 1-2-shokkitappion kotonaan Crystal Palacea vastaan.
– Iso kiitos Rashfordille, että mokasi. Me ja koko maailma saadaan edelleen jatkaa tätä keskustelua ja pohtimista. Se on upea juttu, Kottila toteaa naurahtaen Valioliiga.comille.
Sekä Pogba että Rashford ovat saaneet rankkarimokien jälkeen osakseen rasistisia solvauksia sosiaalisessa mediassa. Manageri Ole Gunnar Solskjærin johtamistaidot ovat myös joutuneet kyseenalaisiksi. Kottila odottaa näkevänsä muutoksia, mikäli pallo vihelletään pilkulle Viasatin valioliigalauantain avaavassa Man Unitedin vierasottelussa Southamptonia vastaan.
– Kaiken järjen mukaan jos valmennuksessa on vähänkään vastuuta, niin jos sä mokaat, menet nokkimisjärjestyksessä taas viimeiseksi. Onko se nyt taas Pogban vuoro, vai onko siellä mahdollisesti joku uusi vetäjä, joka haluaa lyödä pilkut sisään ja saa sen vastuulleen? Sehän me nähdään sitten seuraavalla kerralla, kun pallo vihelletään pilkulle, Kottila toteaa.
Viime kaudella Valioliigassa kuudenneksi jäänyt Manchester United on aloittanut kauden keräämällä kolmesta pelistä neljä pinnaa, joilla sarjataulukossa saa viidennen sijan. Tuloksellisesti tilanne on varsin kohtuullinen, etenkin kun paremmalla onnistumisprosentilla rankkareissa tilanteen voi spekuloida huomattavasti paremmaksi.
– Muuten menee pelissä kaikki hyvin, pitäisi vaan saada pilkut sisään. En tiedä mitä niiden kannattaisi treeneissä harjoitella. Ennen Palace-peliä Ole Gunnar sanoi, että pilkkuja on harjoiteltu, en tiedä onko sen jälkeen harjoiteltu lisää. Tulokset ovat niin pienestä kiinni, Kottila arvioi.
Tulosten taakse kätkeytyy kuitenkin selviä pelillisiä ongelmia, jotka ovat nousseet esiin hienon Chelsea-voiton jälkeen Wolvesin ja Crystal Palacen kaltaisia joukkueita vastaan.
– Kyllähän Unitedilla on ihan selkeästi pelillisiä vaikeuksia syvällä makaavia joukkueita vastaan. Siellä ei oikein ole sellaisia pelaajia, jotka tykkäävät liikkua pienissä väleissä ja pystyvät siellä pitämään pallon mukanaan.
– Juan Mata on yksi parhaista niistä, mutta hänkin on aika paljon kuluttanut vaihtopenkkiä. Alexis Sánchez, joka myös kykeni siihen, laitettiin aikoja sitten luiskaan ja nyt lähetettiin Interiin lainalle, Kottila muistuttaa.
Southampton – Manchester United nähdään lauantaina 31.8. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa klo 14.00 alkavan studiolähetyksen ensimmäisenä otteluna. Studiossa asiantuntijoina Mika Kottila ja Pasi Rautiainen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan