Unai Emery pysäytti Nacho Monrealin vuosi sitten: ”Lähteminen ei ollut helppoa”

Arsenalia vuodesta 2013 edustaneen Nacho Monrealin paluu kotimaansa Real Sociedadiin varmistui viikonloppuna. 33-vuotias laitapakki kaipasi Espanjaan jo vuosi sitten.
– Silloin se ei ollut mahdollista. Unai Emery oli vasta tullut valmentajaksemme, ja hän ilmoitti selkeästi, etten ole lähdössä minnekään.
Valmentajan näkökanta ei ollut muuttunut tänäkään kesänä.
– Hän halusi minun yhä jäävän, mutta olen ollut poissa kotoa kahdeksan vuotta. Totta kai perheen merkitys on huomioitava. Halusin palata Espanjaan, vaikka lähteminen ei ollut helppoa. Rakastan Arsenalia tavalla, jolla suhtaudun hyvin harvaan muuhun seuraan. La Real on kuitenkin yksi seura, jossa olen aina halunnut pelata.
Pamplonassa syntynyt Monreal on aiemmin edustanut Espanjassa Osasunaa ja Málagaa. Jäkimmäisestä Lontooseen lähtöön vaikutti toinen Gunners-sydämiin itsensä pelannut hahmo.
– Heräsin 31. päivä tammikuuta Málagassa, ja katsoin puhelintani. Santi Cazorla oli soittanut kahteen otteeseen. Soitin takaisin, ja hän kysyi, haluaisinko pelata Arsenalissa. 10 tuntia myöhemmin olin Arsenalin pelaaja; joskus se on niin yksinkertaista.
Tänä kesänä Monrealin kanssa samalle pelipaikalle hankittiin Kieran Tierney Celticistä, seurassa jo olleen Sead Kolasinacin lisäksi.
Lähteet: AS, Nacho Monrealin Twitter-tili
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa

- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä