”Valioliigan kärkimaalintekijä ja elokuun pelaaja on meillä” – Lukas Hradecky pitää Huuhkajia suosikkina
Kuva: Getty Images
Suomi kohtaa EM-karsinnoissa tällä viikolla torstaina Kreikan ja sunnuntaina Italian. Tilanne on lohkossa herkullinen, sillä Suomi on lohkokakkosena kerättyään neljästä ottelusta yhdeksän pistettä.
Pääkilpailijoihin kuuluva Kreikka on jäänyt Huuhkajista jo viiden pisteen päähän.
Suomen maalia vartioiva Lukas Hradecky kertoo, minkälainen pistepotti on vähintään hakusessa Tampereen koitoksista.
– Neljä tyydyttää, Hradecky ynnää.
Hän ottaa ennakkosuosikin viitan mielellään Huuhkajien harteille ottelussa Kreikkaa vastaan.
– Miksi emme olisi suosikkeja? Meillä on enemmän pisteitä ja olemme aloittaneet paremmin. Kreikka on vähän sekaisin valmentajavaihdoksen suhteen.
Turkulaiskassarin mielestä Suomen rosteri ei kalpene vierailijoiden rinnalla.
– Jos katsoo kokoonpanoja, niin emme me paperillakaan jää jälkeen. Valioliigan kärkimaalintekijä (Teemu Pukki) ja elokuun pelaaja on meillä. Kreikalla ei ole sellaista. Muutenkin meidän jätkät pelaa yleisesti ottaen paremmissa seuroissa kuin 5-6 vuotta sitten. Kyllä kotona pitää Kreikka hoitaa, jos kisoihin mielii, Hradecky sanoo rauhallisella äänensävyllä.
Hradeckyn mukaan Teemu Pukin hurja vire Valioliigassa vaikuttaa positiivisesti koko Huuhkaja-miehistön itseluottamukseen.
– Se vahvistaa sitä faktaa, että jos puolustamme hyvin, me emme tarvitse niin montaa maalipaikkaa, kun hän on tuossa flow-tilassa. Hän saa pienemmästäkin kulmasta ujutettua sen pallon sisään, joten se 1-0 on yllättävänkin helposti hoidettavissa loppupeleissä.
Viasat, Viaplay ja Viafree näyttävät Huuhkajien kaikki EM-karsintaottelut suomeksi selostettuna.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Wirtz ja Ekitiké liekeissä – Liverpool murskasi Newcastlen
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Buuauksista hurmokseen – Chelsea nousi kahden maalin takaa 3–2-voittoon West Hamista
- Italian suurseura Curtis Jonesin perässä – Liverpoolilta selkeä vastaus
- Bukayo Saka loukkaantui lämmittelyssä – yllätysnimi nosti Arsenalin 4–0-voittoon Leedsistä
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen