FIFA The Best -palkintojenjaossa kakkoseksi sijoittunut Virgil van Dijk toimi ehdokkuutensa lisäksi myös äänestäjänä. Hollannin edustajana äänestykseen panoksensa antanut puolustaja toimi toisin kuin palkinnon voittanut Lionel Messi, sekä kolmoseksi jätetty Cristiano Ronaldo – van Dijkin oma ykkösääni nimittäin meni kärkiehdokas Messille.

28-vuotias haastoi tällä kertaa palkinnosta tosissaan, mutta jäi lopulta kahdeksan pisteen päähän argentiinalaistähdestä.

Messin ykkösääni palautui Liverpooliin, Manélle. Kakkosena argentiinalaisen listalla oli Ronaldo, kolmantena tuore joukkuetoveri, hollantilainen Frenkie de Jong. Joukkuekavereiden äänestäminen olikin trendinä; Ronaldon ykkösenä oli myös hollantilaisnimi, Matthijs de Ligt – joka sattui kesällä siirtymään Juventukseen.

Huomionarvoista on, että myös Rondalon listalta löytyi nykyinen Blaugrana-pelaaja de Jong.

Van Dijk antoi toki tukea myös oman seuransa suuntaan – Mohamed Salah ja Mané olivat hänen kakkos- ja kolmosehdokkaansa.

Lähteet: FIFA, AS