Tottenham palkitsi luottopelaajaksi nousseen ranskalaisen jatkosopimuksella
Kuva: Getty Images
Tottenham ja keskikenttäpelaaja Moussa Sissoko ovat solmineet kesään 2023 asti ulottuvan jatkosopimuksen.
Ranskan A-maajoukkueessa lähes 60 kertaa esiintynyt Sissoko, 30, siirtyi Spursiin kesällä 2016 Newcastlesta. Hän on noussut hiljalleen Tottenhamissa tärkeämpään rooliin, mistä kertoo esimerkiksi se, että hänen peliaikansa on kasvanut joka kaudella noin tuhannella minuutilla.
Viime kaudella Sissoko lukeutui jo Tottenhamin avainpelaajiin tahkoten sesongin aikana yhteensä 44 ottelua. Lisäksi Tottenhamin legendapelaajat valitsivat ranskalaisen joukkueen kauden parhaaksi pelaajaksi. Sissokoa hyödynnettiin keskikentällä puolustavassa ja hyökkäävämmässä roolissa, sekä myös laitapelaajana.
Kaiken kaikkiaan hän on pelannut Tottenhamin paidassa 132 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt 14.
– Olen todella ylpeä, että saan allekirjoittaa uuden sopimuksen. Se tarkoittaa sitä, että seura luottaa minuun ja he pitävät siitä, mitä teen. Toivottavasti voin antaa parhaani seuralle vielä pitkään ja toivottavasti voitamme pokaaleja yhdessä, iloitsi Sissoko Tottenhamin sivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa