Silmittömän väkivallan kohteeksi joutunut Liverpool-fani palaa viikonloppuna Anfieldille ensimmäistä kertaa

Liverpoolin kannattaja Sean Cox palaa ensi sunnuntaina ensimmäistä kertaa Anfieldille sitten huhtikuun 2018, jolloin hän joutui italialaisen AS Roman kannattajien hyökkäyksen kohteeksi.
Irlantilainen Cox, 54, sai vakavia aivovammoja, kun joukko Roman kannattajia kävi hänen kimppuunsa ennen joukkueiden välistä Mestarien liigan välierien ensimmäistä osaa. Italialainen Simone Mastrelli sai hyökkäyksestä 3,5 vuoden vankilatuomion.
Cox sai lähes 1,5 vuotta hoitoja kotimaassaan ja aloitti syyskuussa kolmen kuukauden kuntoutusjakson Englannin Sheffieldissä neurologiaan erikoistuvassa hoitolaitoksessa, jossa keskitytään hänen puheen ja liikkumisen kehittämiseen.
Hänen vaimonsa Martina kertoi syyskuussa, että Cox on ottanut kuntoutuksessa edistysaskeleita, mutta puhuminen on yhä hänelle hankalaa.
Valioliigaa johtava Liverpool isännöi viikonloppuna Manchester Cityä, ja Cox on perheineen ottelussa seuran vieraana.
– Olen varma, että siitä tulee tunteellinen paluu perheelle. Seura on kuitenkin tehnyt tarkkaan töitä Coxin perheen kanssa varmistaakseen, että heidän vierailustaan tehdään mahdollisimman helppo ja he saavat kaiken tarvitsemansa tilan ja tuen, kommentoi Liverpoolin toimitusjohtaja Peter Moore seuran tiedotteessa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Aston Villa tyrmistyi Valioliigan ottelusiirrosta – ”Me emme saaneet vastaavaa tukea”
- Englantilaisseurassa taas valmentajapotkut – kymmenes kerta viiteen vuoteen
- Man United entisen maalivahtinsa perässä
- Nottingham hyytymässä ulos Mestarien liigasta – taas tuli pistemenetys
- Arsenalille huonoja uutisia: PSG-tähti kuntoutumassa välierään
- Seurajoukkueiden MM-kisat aiheuttavat ongelmia Englannin maajoukkueelle
- Arsene Wenger kritisoi Man Unitedin ja Spursin mahdollista Mestarien liiga -reittiä
- Valioliiga-manageri raivosi tuomiosta: ”En ymmärrä”
- Näkökulma: Liverpoolin oma poika teki ison uhrauksen henkilökohtaisen unelman puolesta
- Trent Alexander-Arnold päättää 20-vuotisen liiton Liverpoolin kanssa: ”Nyt on oikea aika”