Sky: Valioliigan todellinen kriisiseura kärsivällinen valmentajansa suhteen
Kuva: Getty Images
Watford näyttää olevan suoralla tiellä kohti Mestaruussarjaa. Valioliigan hännänhuippu on voittanut koko kaudella vasta yhden ottelun. Seuran managerikuviot ovat hämmentäneet laajalti; kaudella 2015-2016 varsin hyvää tulosta tehnyt Quique Sánchez Flores sai lähteä onnistuneen jakson päätteeksi, mutta palkattiin syyskuussa takaisin vetämään Hornets käyntiin.
Kelkan kääntäminen ei ole onnistunut. Viime viikonloppuna Vicarage Roadilla todistettiin 0-3 -tappiota Burnleylle. Sky Sportsin mukaan seuraavia valmentajapotkuja ei kuitenkaan ole odotettavissa – ainakaan vielä.
Burnley-ottelu oli jo yhdeksäs peli tällä kaudella, jossa Watford ei onnistunut maalinteossa.
Lontoon alueella, jossa myös Watford sijaitsee, eivät valmentajanpaikat – varsinkaan espanjaa äidinkielenään puhuvien kohdalla – ole juuri nyt tukevimmasta päästä. Tottenham ehti jo erottaa Mauricio Pochettinon, ja seuraavina liipasimilla uskotaan olevan Arsenalin Unai Emeryn, sekä West Hamin Manuel Pellegrinin. Sánchez Flores ei liene Skyn tiedoista huolimatta kaukana uuden työn etsinnästä hänkään.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia