Arsenalin managerihuhuihin uusi nimi – tänään stadionilla katsomassa joukkuetta?
Kuva: Getty Images
Arsenal päätyi marraskuun lopulla irtisanomaan toimestaan valmentajansa Unai Emeryn. Managerin postia on hoitanut väliaikaisesti Freddie Ljungberg, mutta kahdesta ruotsalaisen johdolla pelatusta ottelusta on saaliina ollut vain yksi piste. Seuraajan etsintä jatkuu.
Saksalaissivustot Spox ja Goal nostivat sunnuntaina koutsihuhuihin esille uuden nimen. Niiden mukaan Bayern Münchenin entinen valmentaja Niko Kovac on osoittanut kiinnostuksensa tehtävää kohtaan. Spoxin saamien tietojen mukaan Kovac on kertonut agenttinsa välityksellä Arsenalin seurajohdolle olevansa valmis Emeryn seuraajaksi, jos kutsu kuuluu.
Kovac nähtiin lauantaina katsomossa Goodison Parkilla seuraamassa Evertonin ja Chelsean välistä ottelua. Se nostatti välittömästi huhuja siitä, voisiko entinen Kroatian maajoukkuepelaaja olla Evertonin uusi manageri. Kovac kuitenkin torppasi huhut ja sanoi haluavansa viettää taukoa valmentamisesta.
Tiettävästi se ei kuitenkaan koske kaikkia seuroja, vaan Arsenalin valmentajan toimeen Kovac olisi valmis. Hänen valttinaan on myös se, että hän olisi välittömästi käytettävissä. Spox kertoo Kovacin olevan myös maanantaina stadionilla ottelussa West Ham-Arsenal. Hän haluaa saada paremman käsityksen Arsenalin joukkueesta.
[readmore from=Arsenal]
48-vuotias Kovac voitti viime kaudella Bayern Münchenissä tuplamestaruuden, mutta sai kenkää marraskuun alussa. Ennen Bayern-pestiä hän valmensi kahden kauden ajan Eintracht Frankfurtia.
Arsenalin valmentajaksi on huhuissa ehdotettu myös joukkueen entistä kapteenia, Manchester Cityn valmennustiimiin kuuluvaa Mikel Artetaa sekä Juventuksen entistä valmentajaa Massimiliano Allegria. Allegri on kuitenkin jo julkisesti todennut haluavansa palata valmennushommiin vasta kesäkuussa. Hän opiskelee parhaillaan englantia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Pep Guardiola: Mestaruustaistelu ohi, jos Manchester City menettää pisteitä
- Arsenal ja Declan Rice neuvottelevat uudesta diilistä – palkka nousemassa
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Jamie Carragher kertoi ykköskandidaattinsa Manchester Unitedin uudeksi päävalmentajaksi
- Sir Jim Ratcliffe: Michael Carrick tekee ”erinomaista työtä”