Kiina jätti Valioliigan huippukamppailun näyttämättä – syynä Arsenalin tähtipelaajan somejulkaisu
Kiinan valtion omistama valtakunnallinen televisioyhtiö CCTV jätti sunnuntaina näyttämättä Arsenalin ja Manchester Cityn välisen huippukamppailun Mesut Özilin kommenttien takia.
Arsenalin saksalaistähti kritisoi ennen ottelua, miten Kiina kohtelee sen uiguurinkielistä muslimivähemmistöä. Lontoolaisseura ryntäsi pian ilmoittamaan, että Özil otti tässä tapauksessa kantaa yksilönä, eikä seuran edustajana.
City voitti ottelun 3-0, mutta CCTV:n katsojat seurasivat sen sijaan Wolverhamptonin ja Tottenhamin välistä peliä, joka näytettiin jälkilähetyksenä.
Arsenal on viime vuosina monien muiden seurojen tavoin yrittänyt kasvattaa näkyvyyttään Kiinassa. Esimerkiksi viime vuonna se avasi oman ravintolansa Shanghaihin. Özilin kommenttien jälkeen Arsenal painotti kiinalaisessa mikroblogipalvelu Weibossa, ettei se halua sotkea politiikkaa ja urheilua.
Kiinalaiset kannattajat ovat vaatineet, että Arsenal julkaisisi saman tiedotteen myös englanninkielisillä sosiaalisen median kanavillaan ja pyytäisi anteeksi.
Özil ei kritisoinut julkaisussaan vain Kiinaa, vaan myös muslimeja, jotka ovat pysyneet aiheesta hiljaa.
– [Kiinassa] koraaneja poltetaan, moskeijoita on suljettu, islamisistiset teologiset koulut ja oppilaitokset kiellettiin, uskonnolliset tutkijat tapettiin yksi kerrallaan. Muslimit pysyvät hiljaa kaikesta tästä huolimatta, kirjoitti Özil yli 24 miljoonalle Twitter-seuraajalleen.
Hän on valtavan suosittu jalkapalloilija Kiinassa ja hänellä oli maassa yli 100 000 ihmisen faniyhteisö nimeltä Özil Tieba, joka kuitenkin ilmoitti tapahtuneen jälkeen lopettavansa toimintansa.
- LUE MYÖS: Freddie Ljungberg kommentoi Mesut Özilin vaihtoa: ”Hänen pitääkin olla ärsyyntynyt”
- LUE MYÖS: Ljungberg lähetti selkeän viestin Arsenalin seurajohdolle: ”Meidän on korjattava tilanne
Lähde: ESPN
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Erik ten Hag selitteli Manchester Unitedin suurta huolenaihetta – ”Silloin tulee virheitä”
- Wayne Rooney huolissaan tästä Manchester Unitedin ongelmakohdasta
- Mikel Arteta löysi moitittavaa Arsenalin tärkeästä voitosta huolimatta
- Casemiron jättimoka maksoi Manchester Unitedille – Arsenal voitti, mutta koki huolestuttavan takaiskun
- Chelsea-kapteeni ilmoitti seuran suuren tavoitteen – ”Olemme kehittyneet”
- Valioliiga-seuran tähtipelaajasta kiinnostuttu Saksassa
- Juan Mata kertoi mielipiteensä José Mourinhosta: ”En kysynyt selityksiä”
- Relevo: Tämän vuoksi Julen Lopetegui halusi palata Valioliigaan
- Karmiva romahdus piti Valioliigan viimeisen putoajan avoinna
- Valioliiga-putoaja kirjoitti kyseenalaista historiaa
- Karmiva romahdus piti Valioliigan viimeisen putoajan avoinna
- Manchester Cityn tähti kieltäytyi historiallisesta mahdollisuudesta – tässä perustelut
- Pep Guardiolalta suurta ylistystä Manchester Cityn superhankinnalle – ”Me värväsimme planeetan parhaan!”
- Valioliiga-putoaja kirjoitti kyseenalaista historiaa
- Ex-tähti latasi Manchester Unitedin nykytilasta – ”En itse pelaisi siinä joukkueessa”
- Juan Mata kertoi mielipiteensä José Mourinhosta: ”En kysynyt selityksiä”
- Relevo: Tämän vuoksi Julen Lopetegui halusi palata Valioliigaan
- Tottenham sinetöi Valioliigan seuraavan putoajan kohtalon
- Emiliano Martínez kertoi: Näin maalivahtien rooli on muuttunut viime vuosina: ”Se on viety äärimmilleen”
- Richarlison jäi ulos Copa Américasta: ”Ei ole käytettävissä”