Arsenalin väliaikaisluotsi torui Mesut Öziliä: ”Halusin tehdä selväksi, että en hyväksy tuollaista”
Kuva: Getty Images
Arsenalin väliaikaisvalmentajana toiminut Fredrik Ljungberg kritisoi Mesut Özilin käytöstä viime viikonlopun ottelussa Manchester Cityä vastaan.
Saksalaistähti Özil, 31, tuli tunnin kohdalla turhautuneena vaihtoon ja potkaisi hanskansa ilmaan. Arsenal hävisi ottelun 0-3.
Eilen, lauantaina, hän ei ollut loukkaantumisen takia lainkaan Arsenalin kokoonpanossa, kun lontoolaiset pelasivat Valioliigassa Evertonin vieraana maalittoman tasapelin. Ljungberg sanoi pelin jälkeen, että hän olisi jättänyt Özilin kotiin, vaikka saksalaistaituri olisikin ollut kunnossa.
– Hän käveli kentältä pois [Cityä vastaan] ja potkaisi hanskojaan. Kannattajat eivät olleet tyytyväisiä, sanoi Ljungberg Sky Sportsin mukaan.
[readmore from=Arsenal]
– Minulta kysyttiin siitä ja vastasin, että ”Meillä Arsenalissa ei käyttäydytä noin”. Olen yhä sitä mieltä. Mesut oli loukkaantunut, mutten olisi valinnut häntä kokoonpanoon, koska halusin tehdä selväksi, että en hyväksy tuollaista Arsenalin pelaajalta.
– Se oli minun päätökseni. Minä en tee enää jatkossa niitä päätöksiä, mutta sitä mieltä minä olen.
Ljungbergin väliaikaispesti tuli päätökseen lauantain ottelun myötä. Arsenal tiedotti perjantaina palkanneensa uudeksi päävalmentajakseen Mikel Artetan, joka seurasi ottelua Evertonia vastaan katsomosta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Huh huh! Kahdessa Valioliiga-ottelussa mieletön loppu
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- ”En välitä” – Rúben Amorim vastasi Arne Slotin kommentteihin
- Miksi Manchester Unitedin superlahjakkuus, 15, ei voi pelata Valioliigaa?
- Jarrod Bowen: West Ham on ”pulassa”
- Enzo Marescalta suoraa palautetta Chelsean hyökkääjälle: ”Hän ei harjoitellut hyvin”
- Sheffield Wednesday selvitystilaan – tuhti pistevähennys uhkaa heti
- Uskomaton ura päättyy: 107 peliminuuttia, 10 pokaalia
- West Hamilta surkein aloitus kaudelle yli 50 vuoteen
- Marcus Rashford haluaa jäädä Barcelonaan: ”Ehdottomasti”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”