Toimittaja paljastaa: Tähän kaatui Erling Braut Hålandin Manchester United -siirto
Kuva: Getty Images
Manchester United tavoitteli tosissaan riveihinsä 19-vuotiasta hyökkääjäsensaatio Erling Braut Hålandia, mutta veti vesiperän. Håland siirtyy 4,5 vuoden sopimuksella Borussia Dortmundiin (lue uutinen).
Siirto Unitediin olisi ollut sikäli looginen, että valmentaja Ole Gunnar Solksjaer tuntee Hålandin jo entuudestaan. Miehet olivat samassa joukkueessa norjalaisessa Moldessa.
Muun muassa The Timesiin, The Athleticiin ja FourFourTwo:hun kirjoittava Sam Pilger on nyt antanut Twitterissä näkemyksensä siitä, miksi United ei pyrkimyksissään onnistunut.
Pilgerin mukaan siirtokorvaus ei olisi ollut Unitedille minkäänlainen ongelma. Hålandin sopimuksessa RB Salzburgin kanssa oli tiettävästi 20 miljoonan euron ulosostopykälä. Myös Hålandin palkkavaatimukseen Manchesterissa olisi suostuttu. Eri italialais- ja saksalaislähteet kertoivat aiemmin, että Håland pyysi tulevalta seuraltaan noin kahdeksan miljoonan euron vuosipalkkaa.
[readmore from=Erling-Braut-Håland]
Ongelmaksi muodostui kuitenkin Hålandin ja hänen edustajiensa sopimukseen haluama ulosostopykälä. Sellaisia ei Valioliigassa (tai Bundesliigassa) edellytetä, mutta Hålandille taustajoukkoineen tämä oli ilmeisesti kynnyskysymys.
Jos United-kontrahtiin olisi kytketty ulosostopykälä, olisi Hålandin mahdollinen myynti ollut Hålandin agentin Mino Raiolan käsissä eikä niinkään Unitedin. Siksi Punaiset Paholaiset päättivät kilvasta vetäytyä. Näin siis ainakin, jos Sam Pilgerin tiedot pitävät kutinsa.
#MUFC were prepared to meet Erling Haaland‘s transfer fee and wages, but could not accept the future buy-out clause that was also being demanded. It would have meant his agent would have controlled any future sale and not United, and so walked away.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin